Luuletko kodissasi kummittelevan? Syy voi olla sisäilmassa
Kuva: Fotolia
Amerikkalaisen yliopiston tiimi aikoo selvittää sisäilman laadun yhteyttä havaintoihin kummittelusta.
New Yorkissa sijaitsevan Clarksonin yliopiston ”haamujengi” selvittää yhteyttä sisäilman laadun ja kummitushavaintojen välillä. Heidän mukaan myrkylliset homeet voivat laukaista psykoosin ja se voi saada näkemään ja kuulemaan karmivia asioita öisin, kertoo Huffington Post. Mitä herkempi homeelle on, sitä todennäköisemmin voit kuvitella asustavasi poltergeistin kanssa. ”Kummittelu on laajasti raportoitu ilmiö, jota ei ole kovin hyvin hyvin tutkittu”, Clarksonin tekniikan professori Shane Rogers sanoi. ”Havainnoista kerrotaan usein vanhemmista rakennuksista, jotka voivat kärsiä myös huonosta ilmanlaadusta”, hän jatkoi. ”Samalla tavalla jotkut ihmiset ovat kertoneet masennuksesta, ahdistuksesta ja muista vaikutuksista altistuttuaan biologisille sisäilman epäpuhtauksille. Koetamme selvittää, voivatko osa raportoiduista kummitteluista olla kytköksissä tiettyihin sisäilman epäpuhtauksiin”, Rogers kertoi tutkimuksesta. Rogers on kuvaillut itseään pitkäaikaisena kummitustarinoiden ystävänä eikä miellä itseään yliluonnollisen huuhaan paljastajana. ”Toivon, että voimme tarjota oikeita vihjeitä siihen, mikä voi osaltaan johtaa näihin ilmiöihin ja mahdollisesti samalla auttaa ihmisiä”, Rogers sanoi. Rogers ”haamujengeineen” aikoo mitata ilmanlaatua useissa paikoissa New Yorkin osavaltion pohjoisosassa, missä on kerrottu kummittelevan. Huffington Postin mukaan tiimi aikoo julkaista löydöksensä, jos selviävät kummitusten käsistä ehjin nahoin. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Lista, joka saa monet purskahtamaan itkuun – älä unohda omia oikeuksiasi
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Psykologin mukaan nämä 3 harhaluuloa tekevät lapsiperheen arjesta turhaan raskasta
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen