Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina oman pihan ja lähiluonnon kukkaloistosta nauttien
Päivään voi ottaa osaa esimerkiksi kotipihalla retkeillen, sillä oma piha ja ympäristö voivat yllättää tarkemmalla katselulla.
Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 14. kesäkuuta. Tänä vuonna perinteiset opastetut kasviretket on peruttu ja päivä järjestetään koronaepidemian takia hajautetusti suomalaisten kotipihoilla ja lähiympäristössä – jokainen voi halutessaan siis helposti osallistua päivään niin yksin kuin yhdessä muiden kanssa.
Luonnonkukkien päivän tarkoituksena on nauttia suomalaisesta lähiluonnosta, alkukesän kukkaloistosta sekä huomata, kuinka monipuolisia ja runsaslajisia kotien sekä kesämökkien pihat ovatkaan. Päivällä halutaan levittää hyvää mieltä ja jaksamista järjestämällä mukava hetki luonnon parissa; niin oma piha kuin ympäristö voivat yllättää tarkemmalla katselulla.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kotipihojen luonnonkasveilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, virkistymiselle ja luonnontuntemuksen kehittymiselle. Pohjoismaiden suurimman kasvitapahtuman suomalaiset järjestäjät toivovat, että ihmiset nauttivat luonnonkukkien ja -kasvien kauneudesta sekä rohkaisevat kaikkia opettelemaan ja tunnistamaan oman pihan ja lähiluonnon kasveja.
”Kukkien tunnistamiseen voi käyttää apuna perinteisten kasvikirjojen lisäksi erilaisia sovelluksia, kuten PlantNet tai iNaturalist. Myös Facebookissa on monia ryhmiä, jotka auttavat kasvien tunnistamisessa”, kertoo Luonnonkukkien päivän koordinaattori Marja Haatanen.
Teemalajina pihlaja
Luonnonkukkien päivän teemalajina on tänä vuonna pihlaja, joka löytyykin melkein jokaisesta suomalaisesta pihasta. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kotipihlajalla on Suomessa pitkät käyttöperinteet: sen marjoja voi hyödyntää mehuissa ja jälkiruuissa, lehdistä saadaan teetä ja puusta huonekaluja – ja lisäksi pihlajan marjat ovat tärkeää ravintoa myös linnuille.
Luonnonkukkien päivä osuu tänä vuonna Pihlan nimipäivälle, joka on sopiva hetki tutustua pihlajaan niin pihoilla kuin Luonnonkukkien päivän verkkosivuilla. Sivuilta voi ladata maksutta kesää varten myös sadan tavallisimman luonnonkasvimme luettelon.
Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa jakamaan kukkakuvia ja kokemuksia sosiaalisessa mediassa etenkin luonnonkukkien päivänä. Voit jakaa omat kukka- ja kasvihavaintosi aihetunnisteilla #luonnonkukkienpäivä, #oleluonnonvoima ja #luonnonsuojelu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani