Ruuhkavuosien ja lapsiperhearjen yhteensovittaminen seksielämän kanssa voi ajoittain tuntua varsin haasteelliselta ja vaatia pientä kikkailua; suomalaiset jakoivatkin omia vinkkejään lemmenhetkien järjestämiseen.

Kiireisinä ruuhkavuosina seksin määrä kumppanin kanssa saattaa kokea jyrkän laskusuhdanteen verrattuna aikaan ennen lapsia, osoittavat Kaalimato.comin kyselytutkimukset. Lähes puolet suomalaisista (47 %) kokee, että seksille on vaikea löytää aikaa lapsiperhearjen keskellä ja yli kolmannes (36 %) joutuu aikatauluttamaan seksihetkensä entistä tarkemmin.

Vinkki: VoodooDreams -kasinolla pelaat ilman rekisteröitymistä.

Vaikka seksielämän säilyttäminen aktiivisena vanhemmaksi tulemisen jälkeen saattaa aiheuttaa päänvaivaa, on seksielämän ylläpitoon satsaamisella useita hyviä puolia. Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista (50 %) on sitä mieltä, että seksi on hyvä tapa rentoutua iltaisin lasten mentyä nukkumaan, kun taas 67 prosenttia kertoo seksin tuovan kaivattua lisävirtaa ruuhkavuosien kiireiden keskelle.

”Seksiin ja läheisyyteen kannattaa ehdottomasti yrittää panostaa kiireisen perhearjenkin keskellä, sillä seksi ylläpitää osakseen parisuhdetta: se sekä lähentää kumppaneita että lisää parisuhteen onnellisuutta”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo tiedotteessa.

”Jos seksi loppuu parisuhteesta kokonaan lasten saamisen myötä, voi seksitön kausi jäädä päälle pidemmäksi aikaa, ellei asiaan kiinnitetä huomiota. Tällaisia hetkiä tulee lähes jokaisessa parisuhteessa vastaan joskus, ja se on täysin normaalia. Tilanteen ei kuitenkaan kannata antaa jatkua pitkään”, hän jatkaa.

”Käväisemme kodinhoitohuoneessa ’laittamassa pyykki'”

Kaalimato selvitti verkkosivuillaan, minkälaisilla keinoilla suomalaiset junailevat lemmenhetkiä lapsiperhearjen tiimellyksessä. Tällaisia ässiä suomalaisilla on hihoissaan:

”Kiitos lasten yli-innokkaille isovanhemmille, tädeille, sedille ja kummeille, jotka haluavat tavata lapsiamme viikoittain. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!”
-Nimimerkki Emilia

”Meillä lapsia on puolitusinaa, joten hetket ovat haastavia löytää. Yksi on ylitse muiden: jompikumpi meistä herättää toisen aamuyöllä viiden aikaan ja alkaa hyväilemään ja lämmittelemään. Siitä se päivä alkaa, kun pohjalla on hyvää seksiä”.
-Nimimerkki Kallu

”Yleisimmin tapahtuu iltaisin lasten mentyä nukkumaan. On myös käyty joskus takavarastossa, kun on oikein tiukka paikka ollut päivällä, ja myös hyödynnetty hetkiä, kun molemmat lapset ovat kavereilla tai ulkona.”
-Nimimerkki PK85

”Aiemmin lapset istutettiin Pikku Kakkosen eteen ja vanhemmat vetäytyivät sillä välin vällyjen väliin. Nykyään ei onnistu keskellä päivää, vaan viikonloppuaamuisin ’ennen kuin isi ja äiti heräävät’ tai illalla lasten mentyä nukkumaan. Myös kahdenkeskiset reissut mahdollistavat intiimit hetket melkein mihin aikaan vain. Tätä mahdollisuutta tuleekin hyödynnettyä melkein aina, kun mahdollista.”
-Nimimerkki Mr. P

”Meillä monesti kiirehditään kotiin ennen kuin lapsi pääsee iltapäiväkerhosta, sitten vain peitto heilumaan.”
-Nimimerkki HanK

”Meillä pikaiset lemmenhetket onnistuvat lukitun vessanoven takana samalla, kun lapsi tuijottaa lastenohjelmia.”
-Nimimerkki mami40

”Päiväsaikaan lasten ollessa vielä hereillä, kun alkaa panettamaan, käväisemme kodinhoitohuoneessa ’laittamassa pyykkiä’. Pikaiset kodinhoitohuoneen tasolla tai tasoa vasten toimii.”
-Nimimerkki Pyykkipäivä

Näin hoidat parisuhdetta, jos seksille ei riitä aikaa

Aina seksille ei ole mahdollista järjestää aikaa vauhdikkaassa lapsiperhearjessa. Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo, millä tavoilla omaa kumppaniaan voi huomioida, jotta parisuhteen kipinä ei sammuisi seksittöminäkään kausina:

  1. Auta kotitöissä. Arkiset teot ilahduttavat ja viestivät arvostuksestasi kumppaniasi kohtaan.
  2. Kosketa. Suukottelu, halaaminen, kosketus ja hellyydenosoitukset ovat oleellinen osa parisuhdetta, vaikka seksiä ei olisikaan.
  3. Kohtaa ja ole aidosti läsnä. Viettäkää arjessa yhteistä laatuaikaa ilman puhelimia ja muita häiriötekijöitä. Sopiva hetki voi löytyä esimerkiksi aamupalapöydästä tai sohvannurkasta lapsen mentyä nukkumaan.
  4. Keskustele. Ajatusten ja kuulumisten vaihtaminen päivittäin on tapa, josta kannattaa pitää kiinni myös hetkisen arjen keskellä. On myös hyvä muistaa, että vaikka seksi on tauolla, ei seksiin liittyvän keskustelun tarvitse olla tauolla.
  5. Järjestäkää vuorotellen toisillenne mahdollisuus omaan aikaan. Tuulettuminen ulkona yksin tai ystävien kanssa tekee hyvää paitsi itselle myös parisuhteelle.