Laulajatähti Sia sai kuulla alastonkuviensa olevan kaupan – näpäytti julkaisemalla yhden itse
Sia julkaisi kuvan itsestään alastomana sosiaalisessa mediassa ja on saanut teolleen tukea faneiltaan.
Viime kesänä Suomessa Flow-festivaalilla esiintynyt australialainen laulajatähti Sia nähdään julkisuudessa yleensä muun muassa peruukeissa, jotka peittävät hänen kasvonsa, kuten alla oleva kuva osoittaa:
Kasvojen peittelyn ja yksityisyytensä suojelun myötä paparazzikuvat tähdestä ovat haluttua tavaraa. Yksi valokuvaaja oli kuitenkin onnistunut ottamaan Siasta alastonkuvia tähden tietämättä ja koetti myydä niitä.
ieto tästä kantautui Sian korviin, joka päätti näpäyttää kuvia kaupannutta julkaisemlla yhden niistä itse Twitterissä ja Instagramissa.
”Joku ilmeisesti koettaa myydä alastonkuvia minusta faneilleni. Säästäkää rahanne, tässä se on ilmaiseksi”, Sia tviittasi.
Tviitin yhteydessä laulaja julkaisi kuvakaappauksen myytävänä olevasta kuvasta, jossa hän seisoo ulkona alasti selin kameraan. Kuvan yhteydessä on viesti, jossa kerrotaan, että jos osto tapahtuu, kuvan lisäksi saa 14 muuta kuvaa.
Tviitin loppuun Sia kirjoitti, että joka päivä on joulu, mikä on viittaus Sian marraskuun 17. päivä julkaistavaan joululevyyn Everyday Is Christmas. Tähti onnistui siis samalla promoamaan tulevaa julkaisuaan sekä näpäyttämään salakuvien ottajia.
Laulajatähden fanit ja some-seuraajat ovat antaneet naiselle tukensa hänen vaikuttavan näpäytyksensä myötä ja häntä on kutsuttu niin kuningattareksi kuin legendaksi Twitterissä. Fanit ovat osoittaneet tukeaan myös giffein ja kuvien avulla, kuten alta voit katsoa.
Lähde: Cosmopolitan, BuzzFeed
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä