Lähes puolet katuu tatuointejaan – yksi kuudesta jopa poistattaa omiaan
Tatuointeja otetaan usein nuorena ja niitä kadutaan myöhemmällä iällä.
Kyselyn mukaan neljä kymmenestä tatuointeja ottaneesta katuu lopulta ainakin yhtä ottamaansa tatuointia. Yksi kuudesta inhoaa omia mustekuviaan jopa niin paljon, että haluavat ne poistetuksi kirurgisesti. Suurin syy mielipiteen muuttumiselle tatuointien suhteen on pelko, että tatuoitu henkilö mielletään rahvaanomaiseksi tai sivistymättömäksi – näin ainakin puolet kyselyyn vastanneista pelkää. 34 prosenttia taas on huolissaan siitä, miltä he näyttävät vanhoina ja puolet kyselyyn vastanneista myönsi, että näkyviä tatuointeja omaavat menestyvät epätodennäköisemmin työelämässä. Kysely tehtiin 1 200 tatuoidulle henkilölle ja sen teetti kauneustuotteiden jälleenmyyjä Escentual.com. ”Kyselyn viesti on selvä: ajattele ennen kuin otat tatuoinnin”, sivuston edustaja kommentoi Daily Mailille. ”Monet, jotka teininä ja parikymppisten alkutaipaleella kiirehtivät ottamaan tatuoinnin katuvat nykysin päätöstään ja koettavat työpaikoillaan peittää niitä”, edustaja lisäsi. Daily Mailin mukaan kyselystä selvisi, että yleisin ikä aloittaa tatuointien ottaminen on 18-20-vuotiaana. Kyselyssä selvitettiin myös ihmisten ajatuksia tatuoituihin ihmisiin liittyen ja yksi kuudesta kyselyyn vastanneesta ajattelee, että tatuoidut harrastavat todennäköisemmin yhden illan juttuja. Ehkä yllättävin tulos kyselystä koski kuitenkin rakkausrintamaa; tatuoinnit toisella henkilöllä voivat olla vastenmielinen juttu tatuoiduillekin henkilöille. Kolmannes kyselyyn vastanneista sanoikin, että tapailisi epätodennäköisemmin henkilöä, jolla on huomattavia tatuointeja. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani