Naiset odottavat pidempään seksin harrastamisen aloittamisen kanssa, jos ovat läheisiä äitinsä kanssa.

Monet eri tekijät, kuten milloin kokee olevansa valmis ja löytää sopivan kumppanin, vaikuttavat siihen, minkä ikäisenä harrastaa seksiä ensimmäisen kerran. Naisten kohdalla neitsyyden menettämisen ikään vaikuttaa kuitenkin yksi yllättävä tekijä: kuinka läheinen hän on äitinsä kanssa.

Pediatrics-journalissa julkaistu hollantilaistutkimus selvitti, että tytöt, joilla on parempi suhde äitinsä kanssa, voivat odottaa pidempään ennen kuin harrastavat seksiä ensimmäisen kerran kuin tytöt, joilla välit äidin kanssa eivät ole niin läheiset.

Tutkimusta varten tytöt ja pojat vastasivat kysymyksiin seksielämästään ja suhteistaan vanhempiinsa ollessaan 12-vuotiaita ja uudelleen 16-vuotiaina. Cosmopolitanin mukaan tutkijoille selvisi, että läheisistä väleistä äitiinsä kertoneet tytöt alkoivat harrastaa seksiä 44 prosenttia epätodennäköisemmin noiden neljän vuoden aikana.

Tutkimuksen mukaan sillä ei kuitenkaan ollut väliä, kuinka läheisiä tytöt olivat isänsä kanssa, ja poikien kohdalla välien laatu kumpaankaan vanhemmista ei vaikuttanut ikään, jolloin he harrastivat seksiä ensimmäisen kerran.

Tutkijoiden mukaan äidit ovat yleensä perheissä se henkilö, joka käy keskustelun ”kukista ja mehiläisistä” lasten kanssa eli ensisijaisesti vastaa seksuaalisuuteen liittyvästä opetuksesta. Äidit puhuvat usein myös enemmän seksistä tyttäriensä kanssa kuin poikien, mikä voi myös selittää yhteyden äitien ja tytärten välisen läheisyyden ja neitsyyden menettämisen odottamisen välillä.

Cosmopolitanin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vahva suhde äitiin tarkoittaisi sitä, ettei tyttö harrasta seksiä tai jos tyttö harrastaa seksiä, ei hänen välinsä äitiin ole hyvät.

Nuorena aloitettu seksin harrastamienn kuitenkin nostaa riskiä sukupuolitauteihin ja epätoivottuihin raskauksiin ja avoin keskustelu äitien ja tyttärien välillä sen mahdollisesta kiusallisuudesta huolimatta voi varustaa tytöt paremmalla tiedolla seksin harrastamiseen liittyen.

Tutkimukseen osallistui 2 931 tyttöä ja poikaa, joista 77 tyttöä ja 156 poikaa alkoi harrastaa seksiä 12-15-vuotiaana. Cosmopolitanin mukaan seksi määriteltiin hollantilaistutkimuksessa heteroparien välisenä yhdyntänä.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Lähde: Cosmopolitan