Kun vanha suola janottaa: 13 kahjoa tapaa, miten ihmiset ovat yrittäneet saada ex-rakkaansa takaisin

Nämä tokaisut eivät ole saaneet ex-kumppaneita heltymään ja palaamaan takaisin yhteen.
Jos päätöstä parisuhteen lopettamisesta ei ole tehty yhteisymmärryksessä, voi se toisinaan johtaa siihen, että jätetty ex-rakas koettaa saada toisen osapuolen suostumaan palaamaan takaisin yhteen. On myös mahdollista erosta päätöksen tehnyt tulee myöhemmin katumapäälle ja haluaisikin jatkaa suhdetta.
Tätä yhteen palaamisen ehdottelua on käsitelty suositulla Reddit-sivustolla, missä Ask Reddit -osiossa muilta käyttäjiltä on kysytty, mikä on typerin asia, jonka ex-kumppani on sanonut yrityksenä palata yhteen.
Alla on kahjoimpia paljastuksia exien tokaisuista:
1. ”’Kaipaan vain sitä poikaa, jonka tunsin’, minkä jälkeen hän (nainen) kääntyi ympäri ja käveli pois. Myöhemmin hän laittoi minulle viestin: ’Halusin sinun juoksevan perääni.'”
2. ”Minusta meistä kumpikaan ei ole siinä tilassa henkisesti, että voisi tapailla muita ihmisiä. Ole kiltti ja tule kotiin. Tuo Mäkkäristä ruokaa samalla.”
3. ”En rakastanut sinua silloin, mutta rakastan sinua nyt!!” paria päivää aiemmin pettänyt exä oli vakuutellut.
4. ”Puhelimeni soi: ’Hei, halusin vain kertoa, että olen menossa iltapäivällä naimisiin ja olen raskaana, joten nyt on viimeinen tilaisuutesi…’ Kaksi vuotta myöhemmin puhelimeni soi: ’Hei, olen taas raskaana ja menossa jälleen naimisiin… tämä on oikeasti sinun viimeinen mahdollisuutesi…'”
5. ”Hän kokeili vanhaa tekoraskaus-kikkaa pitääkseni minut, mutta tässä on vain se puoli, että minä olen se suhteen nainen. En tiedä miten hän ajatteli voivansa vakuuttaa minut siitä, että olen raskaana…”
6. ”Jos eroamme, on vain ajan kysymys, kun haluat läppärisi takaisin ja käytän sitä koulua varten, joten joudun lopettamaan ja lapseni joutuvat kasvamaan köyhyydessä. Haluatko todella sen omatunnollesi?”
7. ”Kuukausi eron jälkeen aloin tapailla uutta tyyppiä. Exäni sanoi minulle, että hän leikkaisi hiuksensa samanlaiseksi kuin uudella miehelläni, pukeutuisi samalla tavalla ja käyttäytyisi samalla tavalla, jos palaisin yhteen hänen kanssaan.”
8. ”Kukaan ei koskaan rakasta sinua niin kuin minä.”
9. ”Tiedän, että siitä on lähes vuosi, mutta olen pyytänyt neljää muuta naista treffeille ja he kaikki ovat kieltäytyneet. Niinpä ajattelin kokeilla uudelleen sinun kanssasi.”
10. ”Tiedän, että petin, mutta sinun ’vehkeesi’ oli parempi kuin sen toisen miehen.”
11. ”Olisin kohdellut sinua paremmin, mutta en ajatellut sinun koskaan jättävän minua!”
12. ”Et koskaan löydä ketään kaltaistani.”
13. ”Siskosi ovat kuumempia kuin sinä, mutta pidän eniten luonteestasi.”
Lue lisää exien kahjoja tokaisuja ja muiden Reddit-käyttäjien kommentteja niihin täältä.
Lähde: Metro
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Nämä 5 kasvia pitävät hyttyset kaukana pihaltasi
- 7 hyvää syytä poistua ulos kodista ja voida paremmin
- Nainen, tarvitset nämä 10 asiaa, jotta voit elää terveellistä elämää sekä fyysisesti että henkisesti
- Jokaisen yli 40-vuotiaan naisen tulisi tietää ihonhoidosta nämä 8 asiaa
- Tähän aikaan sinun pitäisi horoskooppisi mukaan mennä nukkumaan
- First world problem: näin estät ötököitä lentämästä juomaasi kuumalla säällä
- Jos luulet, että miehet välittävät näistä asioista, olet väärässä, kuten moni muukin nainen
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä