Kumppanin suku tulossa kylään joulun aikaan? Nämä tavat auttavat selviämään vierailusta

Jos oman kumppanin sukulaisten vierailu kauhistuttaa, voivat nämä tavat auttaa selviämään vierailun yli.
Toiset tulevat hyvin toimeen kumppaninsa sukulaisten kanssa, mutta toisten kohdalla heidän kanssaan tekemisissä oleminen on kuin suoraan kaikista aiheeseen liittyvistä vitseistä tai kuin Perhe on painajainen -elokuvassa ja sen jatko-osissa.
Jälkimmäisten joukkoon kuuluvilla voi joulun koittaessa olla edessä sukulaisten vierailu, jota odottaakin vähemmän innostuneesti – keittiössä häärää liian monta kokkia, lapsia juoksee joka paikassa ja humalaiset sukulaiset jauhavat politiikasta.
Jotta joulun aika menisi helpommin ja siitä selviäisi kunnialla, on alle listattu 6 tapaa, joista voi olla apua.
1. Lähde lenkille
Laita ulkovaatteet päälle ja suuntaa ulos lenkille. Tämä on hyvä tapa päästä ulos talosta yksin ja muut voivat vain kannustaa sinua, kun reippailet joulun pyhien aikaankin.
2. Laita aikarajat
Kukaan ei halua vieraita koko loppuvuoden pyhien ajaksi. Älä ota riskejä, ja kun sovit vieraiden saapumisesta, sovi samalla siitä, kuinka pitkään he ovat. Näin tiedät, kuinka pitkä vierailu on ja jos hermot alkaa kiristyä, voit vilkaista kelloa ja laskea tunteja vierailun päättymiseen.
3. Ole kekseliäs
Käytä ystäviä, naapureita tai ketä tahansa ”apuna” joulun aikaan niin, että pääset jollain verukkeella poistumaan kotoa – ”ystäväni on vilustunut, käyn viemässä hänelle tarpeita, ettei hänen tarvitse lähteä kauppaan.” Jos ystäviäsi on samassa tilanteessa kanssasi, sopikaa yhteinen ”karkumatka” ja menkää kahvilaan rentoutumaan. Toinen vaihtoehto voi olla käyttää hyödyksi omaa vointia: ”Voi, voi, tulipa pää kipeäksi. Menen lepäilemään hetkeksi.”
4. Luo pakopaikka
Muuta vierashuone pieneksi pakopaikaksi. Varusta se maukkailla naposteltavilla, teellä, lehdillä, kynttilöillä ynnä muulla. Näin vieraat voivat viihtyä vierashuoneessa vielä paremmin ja voit itse vielä korostaa, kuinka laitoit sen viihtyisäksi heitä varten, jotta he todennäköisemmin viettäisivät aikaa vierashuoneessa.
5. Suuntaa ulos
Sano lähteväsi kaupasta hakemaan puuttuvia tarpeita, joita unohdit ostaa aiemmin. Tai ilmoita, että lähdet päivittäiselle kävelyllesi ja pyydä kaikki mukaan – mieluummin ulkona kuin sisällä, etenkin jos kotisi ei ole valtavan suuri.
6. Pelit
Hanki eri huoneisiin hauskoja pelejä, joiden parissa viettää aikaa ja puuhastella yhdessä. Myös palapelit voivat olla hyvä idea, niin joko sinä, perheenjäsenesi tai vieraat voivat olla sen parissa tovin omissa ajatuksissaan palapeliä kasaten.
Näitä samoja vinkkejä voi myös hyödyntää, jos omat sukulaisesi tekevät sinut hulluksi joulun aikaan.
Millä mielin sinä odotat sukulaisten tapaamista ja vierailuja? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia