Korkokengät saavat jalat särkemään näin nopeasti

Monet vaihtavat piikkikorkokengät matalampiin kenkiin baari-illan aikana.
Puristuneet varpaat, sykkivät jalkapohat ja rakot ovat osa hintaa, jonka naiset maksavat siitä, että ovat illan liikenteessä korkokengissä. Tutkijat ovat selvittäneet, kuinka kauan menee ennen kuin korkkarit alkavat häiritä illan aikana.
Tutkimuksen mukaan korkokenkien oltua naisen jalassa 2 tuntia ja 47 minuuttia, jalkoja alkaa särkeä. Siinä vaiheessa monet naiset saattavatkin ottaa korkokengät pois jaloistaan tai vaihtaa kengät matalampiin kenkiin, jotka olivat varalta mukana.
Tutkimus tehtiin kysymällä aiheesta noin 2 000 naiselta. Debenhamsin tekemä tutkimus sai selville, että suurin osa naisista, jotka lähtivät korkokengissään liikenteeseen kello 21, oli luopunut korkkareista kello 23:47 menneessä.
Yli puolet sanoivat kopioivansa piikkikorkokenkiä rakastavan Victoria Beckhamin tapaa laittaa geelityynyt kenkiin jalkojen mukavuutta parantaakseen. Kaksi kolmesta kertoi ottavan mukaansa matalat avokkaat särkeviä jalkojaan varten ja kolmasosa kertoi tanssivansa illan päätteeksi avojaloin.
Samainen määrä kertoi ostavansa mukavampia korkokenkiä, joissa on leveämpi ja vakaampi korko kuin piikkikorkokengissä. Hertfordshire yliopiston professori Karen Pine ehdottaakin, että paksumpi korko antaa vakaamman tunteen olemalla vastapainonan koron tuomalle lisäpituudelle.
Lähde: News.com.au
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!