Kolmen lyhytkuonoisen koirarodun jalostussäännökset tiukentuvat – näitä rotuja muutokset koskevat
Tiukennusten myötä pakolliset terveystutkimukset laajenevat.
Englanninbulldoggin ja mopsin jalostussäännökset ovat tiukentumassa vuoden 2021 alussa, tiedottaa Suomen Kennelliitto. Näiden kahden rodun lisäksi myös jalostukseen käytettäville ranskanbulldoggeille aloitetaan ensi vuoden alussa pakolliset terveystutkimukset.
Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta käsitteli elo-syyskuussa rotujärjestöjen esitykset mopsien, ranskanbulldoggien ja englanninbulldoggien terveysohjelmiksi, eli niin sanotuiksi PEVISA-ohjelmiksi. Hallituksen vahvistamat englanninbulldoggin ja mopsin terveysohjelmat viedään vielä tiedoksi Kennelliiton valtuustolle marraskuussa.
Kennelliiton mukaan ensi vuoden alusta englanninbulldoggien terveysohjelma laajenee merkittävästi, kun pakolliseksi tulevat kävelytestin lisäksi lonkkatutkimus, polvilumpioiden sijoiltaanmenon varalta tehtävä tutkimus ja silmätutkimus. Ranskanbulldoggeille pakolliseksi tulevat selän laaja röntgentutkimus, polvilumpioiden sijoiltaanmenon varalta tehtävä tutkimus, silmätutkimus ja sydänkuuntelu.
Mopseillekin on alkamassa terveysohjelma vuoden 2021 alusta. Terveysohjelmaan kuuluvat silmätutkimus, polvilumpioiden sijoiltaanmenon varalta tehtävä tutkimus ja pakollinen kävelytesti joko suunnitellun pentueen isälle tai emälle.
Laajat säännökset käyttöön ensimmäisenä Pohjoismaana
Ensi vuodesta alkaen Kennelliiton jalostustietokantaan tallennetaan kävelytestituloksen lisäksi eläinlääkärin kävelytestin yhteydessä tekemä, ylähengitysteiden ahtautta kuvaavan BOAS-asteikon mukaisen luokituksen tulos. Jatkossa on tarkoitus vielä laajentaa lyhytkuonoisten rotujen ylähengitystieoireyhtymään (BOAS) vaikuttavien tietojen tallennusta.
Kennelliiton mukaan Suomi ottaa ensimmäisenä Pohjoismaana käyttöön näin laajat jalostussäännökset kolmelle lyhytkuonoiselle rodulle. Kennelliitto kannustaa myös lyhytkuonoisten rotujen rotujärjestöjä avoimeen keskusteluun pitkäjänteisistä, harkituista roturisteytyksistä.
Jalostusrajoitusten tiukentuessa on myös tärkeää ylläpitää mahdollisimman laajaa jalostuspohjaa ja välttää ääripiirteiden korostamista.
”Rotujärjestöillä, lyhytkuonoisten rotujen harrastajilla ja Kennelliitolla on edessään suuria haasteita näiden rotujen terveyden edistämiseksi. Voimme päästä hyviin tuloksiin yhteistyöllä. Kennelliiton tehtävänä on edistää ja kannustaa lyhytkuonoisten rotujen terveystutkimuksia ja saada kaikki rodut mukaan näihin ’terveystalkoisiin'”, sanoo Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio.
Kahdella rodulla pakollinen terveysohjelma jo vuosia
Lyhytkuonoisista roduista tiibetinspanieleilla ja bostoninterriereillä on ollut pakollinen terveysohjelma jo useita vuosia ja mopseilla tämän vuoden alusta alkaen, mutta nämä ohjelmat eivät kuitenkaan pureudu lyhytkuonoisten rotujen tyypillisiin ongelmiin, vaan muihin rotukohtaisiin sairauksiin. Muilla lyhytkuonoisilla roduilla ei ole ollut pakollisia rotukohtaisia terveysohjelmia.
Kennelliiton mukaan tilanne muuttui vuonna 2019, kun englanninbulldoggeille hyväksyttiin rotujärjestön esityksestä kävelytesti koirien jalostuskäytön pakolliseksi ehdoksi vuodesta 2019 alkaen. Kävelytesti, jolla arvioidaan koiran hyvää hengityskykyä ja lämmönsäätelyä, on ollut Suomessa käytössä vuodesta 2017 alkaen.
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä