Koeavioliittoja ja eri mittaisia avioliittosopimuksia – tällaisiako ovat tulevaisuuden avioliitot?

Milleniaalisukupolvi voisi kokeilla kokeile ennen kuin ostat -tyyppistä avioliittotapaa.
Kyselyn mukaan 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välissä syntynyt Y-sukupolvi olisi valmis kokeilemaan ”koeavioliittoa”. Women’s Healthin mukaan 43 prosenttia kyselyyn vastanneista milleniaaleista tukisi ”beta-avioliitto”-mallia, johon kuuluisi kahden vuoden koeaika, minkä jälkeen liitto voitaisiin virallistaa tai purkaa ilman avioeroa tai tarvittavaa paperityötä.
33 prosenttia taas sanoi, että voisi harkita tapaa, jossa avioliitto sovittaisiin 5-, 7-, 10- tai 30-vuotiseksi, minkä jälkeen ehdoista voitaisiin neuvotella uudelleen. 21 prosenttia taas kokeilisi ”presidentillistä” tapaa, eli avioliittovalat kestäisivät neljä vuotta, mutta kahdeksan vuoden jälkeen voisi halutessaan valita uuden kumppanin.
Tulokset on saatu kyselystä, johon vastasi tuhat amerikkalaista 18-49-vuotiasta.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia