Ensin akvaarioreissulle pääsi kaksi koiranpentua ja myöhemmin viisi kissanpentua sai oman vuoronsa seikkailla akvaariossa.

Koronavirustilanteen suljettua eri tahojen ovia yleisöltä, ovat eläimet päässeet tutustumaan paikkoihin, jonne ne eivät välttämättä normaalioloissa pääsisi – kerroimme aiemmin pingviinien akvaarioretkestä. Atlanta Humane Society hyödynsi myös tilanteen ja vei Georgia Aquariumiin ensin koiranpentuja ja toisella kerralla kissanpentuja.

Koiranpennut saivat tutustua ihmisiltä suljetussa akvaariossa muun muassa valashaihin ja suureen meriahveneen, kun taas kissanpentujen kohteena oli Tropical Diver -näyttely, jossa oli meduusoja sekä paljon värikkäitä kaloja niiden hämmästeltäväksi. Kissan- ja koiranpennuilla oli akvaarioreissullaan mukana Atlanta Humane Societyn työntekijät Kate Mullaney ja Catrina Kmieciak.

Suloisten pentujen seikkailuretkestä on julkaistu hurmaavat videot Atlanta Humane Societyn sosiaalisen median kanavissa, kuten Twitterissä ja YouTube-kanavalla. Alta löydät ensin lyhyemmät, vajaan minuutin mittaiset videokoosteet retkestä ja niiden alta pidemmät versiot, jos haluat syventä pentujen retkeen enemmän.

Kissanpennut akvaarioreissulla

Lyhyt koostevideo:

Pidempi versio:

Koiranpennut akvaarioreissulla

Lyhyt koostevideo:

Pidempi versio:


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

Kommentit

Kommenttia