Kissa varasti huomion kesken suoran tv-haastattelun hyppäämällä haastateltavan harteille – katso hauska hetki videolta
Kissan tempauksesta huolimatta haastattelu jatkui eteenpäin kuin mitään ihmeellistä ei olisi meneillä.
Politiikkaan liittynyt haastattelu sai yllättävän käänteen hollantilaisessa ajankohtaisohjelmassa, kun haastattelua antameen akateemikko, tohtori Jerzy Targalskin kissa hyppäsi yllättäen omistajansa harteille kesken suoran tv-haastattelun. Hollantilainen toimittaja Rudy Bouma jakoi tilanteesta videon Twitterissä, mistä se on lähtenyt leviämään netissä. Lisio-niminen kissa oli haastattelun alussa seurannut keskustelua läheiseltä pöydältä ennen kuin se pomppasi omistajansa harteille. The Sunin mukaan Targalski kertoi haastattelussa Puolan poliittisesta tilanteesta, mutta vakavan aiheen sijaan Lisio ilmeisesti päätti varastaa huomion. Targalski ei kuitenkaan lemmikkinsä touhuista hätkähtänyt, vaan jatkoi haastattelua ammattimaisesti, vaikka kissa välillä jopa puski ja nuoli hänen korvaa sekä laittoi häntänsä omistajansa kasvojen eteen niin, että Targalski joutui pitämään hännästä kiinni, ettei se tule uudelleen kasvojen eteen. Tarkkasilmäiset katsojat ovat myös huomanneet, että aivan videon alussa, noin kymmenen sekunnin kohdalla, toinen kissa tepastelee sisälle huoneeseen, jossa Targalski antaa haastattelua. Voit katsoa kissan yllättävän tempauksen alla olevalta videolta.
The Polish historian & political scientist Jerzy Targalski remained completely unruffled during our interview when this happened

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Milloin punkin puremasta pitää huolestua? Tarkista nämä merkit
- Miksi jäätelö aiheuttaa joskus päänsärkyä? Selitys on yllättävän yksinkertainen
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Naiset luulevat miesten pitävän näitä asioita seksikkäinä – todellisuus on toinen
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä