Kiiltävämmät hiukset oluen ja kananmunan avulla? Bloggaaja vannoo erikoisen yhdistelmän nimeen

Kauneusbloggaaja uskoo vinkkaamansa yhdistelmän olevan yhtä hyvä kuin kampaamoista saatavat tuotteet.
Monet haaveilevat kauniisti kiiltävistä hiuksista ja saattavat niitä tavoitellessaan tuhlata paljonkin rahaa erilaisiin hiustuotteisiin. Kauneusbloggaaja Ana Chavarrialla on kuitenkin erilainen – ja erikoinen – ratkaisu: yhdistelmä olutta, kananmunaa ja safloriöljyä.
Chavarria on julkaissut Instagram-sivullaan ohjeen, jonka avulla hiuksista pitäisi tulla kiiltävämmät ja pehmeämmät. DIY-ainetta varten tarvitset:
– 1/2 (noin 1,2dl) kupillista olutta (suositeltavaa avata se 24 tuntia ennen hoidon tekoa)
– Yksi teelusikallinen safloriöljyä
– Yksi raaka kananmuna
Chavarrian mukaan ainekset sekoitetaan yhteen ja sitten sitä levitetään hiuksiin. Seos saa vaikuttaa noin 30 minuuttia ennen kuin se pestään pois normaaliin tapaan (shampoo ja hoitoaine).
Chavarria suosittelee tekemään hoidon hiuksille viikonloppuna, jotta hiukset saavat kuivua itsekseen suihkun jälkeen.
”Eikä sinun tarvitse mennä ulos haisten mädäntyneelle kananmunalle”, hän neuvoo Instagram-julkaisussaan.
Chavarria kertoi Daily Mail Australialle, että hän alkoi kokeilla luonnollisia hiusnaamioita äitinsä innoittamana.
”Hän aina kertoisi minulle, että ei ole tarvetta käyttää paljon rahaa kampaamoihin, koska samat lopputulokset voi saada kotona luonnollisesti”, hän sanoi.
”Olen tehnyt tätä tiettyä hoitoa 14-vuotiaasta ja se on auttanut minua samaan hyvät, terveet hiukset – yhtä hyvät kuin kampaamoista, ellei jopa paremmat”, Chavarria sanoi.
”Tässä ei ole mitään kemikaaleja ja selvästi sillä on omat haittapuolensa, kuten saatat haista mädäntyneelle kananmunalle ensimmäisen päivän, mutta se auttaa paljon, joten se on sen arvoista”, hän jatkoi.
Voit katsoa Chavarrin vinkin alta:
Kiinnostaisiko sinua kokeilla näin erikoista hiustenhoitovinkkiä? Kommentoi alla!
Lähde: Daily Mail
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä