Katso, oletko oppinut elämäsi tärkeitä asioita oikeassa iässä

Ei voida sanoa milloin ollaan älykkäimmässä iässä.
Jos opettelee jotain, ei ole välttämättä sen opetteluun juuri oikeassa iässä. Jonkin asian opetteluun on älykkäimmillään lapsena, mutta myös varttuneessa iässä on asioita, joiden opetteluun on älykkäimmillään vasta, kun ikää on jo kunnolla.
Nämä ovat hyvät hetket opetella asioita tai jättää opettelu myöhempään ikään
- Joidenkin tutkimusten mukaan uuden kielen opettelu vaikeutuu 7-vuoden iän jälkeen. Mutta on saatu selville, että 11-vuotiaana opitaan parhaiten uusi kieli. Se on kuitenkin selvää, että lapset oppivat uuden kielen paremmin kuin aikuiset.
- Teini-ikäiset ja varsinkin 18-vuotiaat oppivat parhaiten kognitiivisia toimintoja.
- 23–24-vuotiaiden aikuisten on vaikeampi muistaa nimiä kuin muun ikäisten.
- Kasvojen tunnistaminen on huipussaan 30–34-vuotiaana.
- Tunteiden tunnistamisen huippuikä on noin 48-vuotiaana.
- 50-vuotiaat ymmärtävät parhaiten tiedon, jota he opettelevat. He osaavat siksi selittää parhaiten sen, mitä he ovat juuri oppineet. He ratkaisevat parhaiten myös matemaattisia ongelmia.
- 55–65-vuotiailla on kattavin sanavarasto.
On mukava tietää, että jonkin asian voi oppia ja omaksua parhaiten vasta varttuneemmassa iässä.
Lähde: Healthy
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä