Jos sinulla on ollut näin monta petikumppania, olet houkutteleva kumppani parisuhteeseen
Kuinka monta seksikumppania sinulla on ollut? Tämä ei ole itseasiassa lainkaan turha kysymys, vaan kertoo sinun houkuttelevuudestasi yllättävän paljon.
Onko sinultakin joskus udeltu, kuinka monen henkilön kanssa olet ollut sängyssä? Tähän kysymykseen ei tietenkään kenenkään tarvitse vastata, sillä kysymys on todella henkilökohtainen.
Se ei silti muuta sitä, että välillä olisi todella mielenkiintoista saada tietää muiden ihmisten entisten seksikumppanien määrä. Erityisen kiinnostavaa olisi saada tieto sellaisen henkilön osalta, jonka kanssa harkitset parisuhteen aloittamista.
Kysymys ei nimittäin ole lainkaan turha. Entisten seksikumppanien lukumäärä nimittäin määrittelee sen, kuinka houkuttelevana kumppanina parisuhdetta ajatellen sinua pidetään.
Tutkimustulosten mukaan entisiä seksikumppaneita ei saanut olla liian vähän, mutta ei myöskään liian paljon. Tutkimuksen mukaan kaikkein houkuttelevimpana pidettiin henkilöä, jolla oli 2–3 entistä seksikumppania. Kun entisten seksikumppanien määrä nousi yli 15:een, ei henkilöä pidetty enää yhtä houkuttelevana parisuhteeseen.
Mikä sinun lukusi on?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi