Jos olet allerginen auringolle, se ilmenee näin
![Young beautiful woman lying on grass in spring flowers, relax](https://www.nainen.com/app/uploads/2019/05/Nainenmakaanurmellaauringossa.jpg)
Auringossa oleminen tuntuu mukavalta, kunhan sen ääressä ei ole liian kauan kerralla.
Aurinko virkistää ja tuntuu ihan lämpimältä, mutta se voi aiheuttaa myös ikäviä oireita, jolloin sille on allerginen. Oireet ovat iho-oireita, joita ei aina edes tiedä johtuvan auringosta. Niistä olisi syytä tietää, että voi estää oireiden ilmestymistä.
Aurinkoallergiaa on monenlaista
Allergisuus auringolle ilmenee yleensä ensimmäisen kerran noin 20–30-vuoden iässä. Auringon vaurioittamissa ihosoluissa on jotain sellaista, joka käynnistää kehossa immuunivasteen. Silloin iholle voi tulla auringonpolttaman kaltainen punainen tai tummunut alue, jossa on kutiavaa ihottumaa.
Naiset ovat miehiä useammin allergisia auringolle, mutta sille ei ole löydetty syytä. Aurinkoihottumaa voi ilmestyä ihan yhtäkkiä, vaikka sitä ei olisi aiemmin ilmestynyt.
Aurinkokeratoosi on yksi aurinkoallergian muoto, joka on aika harvinainen. Se aiheuttaa kutinaa kasvoissa, kaulassa ja muissa auringonvalolle alttiina olleilla ihoalueilla, ja se alkaa tyypillisesti jo keväällä. Iho voi olla erittäin kutiava ja siihen voi ilmestyä kipeitä rakkuloita.
Aurinko voi aiheuttaa myös valoallergiaa. Silloin iholle ilmestyvä punainen alue johtuu siitä, että jokin iholla oleva aine on reagoinut auringonvalon kanssa. Aine voi olla voiteiden ja kosmetiikan lisäksi myös esimerkiksi juomaa, jota on läikkynyt iholle. Sellainen juoma voi olla esimerkiksi jotain, jossa on sitruunaa.
Myös joidenkin lääkkeiden syöminen voi aiheuttaa allergisia oireita, kun oleskelee auringossa. Sellaisia ovat esimerkiksi tulehduskipulääkkeet ja suun kautta otettavat ehkäisyvalmisteet.
Polymorfinen valopurkaus (PLE) on myös yksi aurinkoallergian muoto. Silloin käsiin, jalkoihin ja kämmeniin ilmestyy yleensä punaista ihottumaa, joka kutisee. Se on yliherkkyysreaktio, joka laukaisee iholla tulehdusreaktion. Se tapahtuu vasta muutama tunti auringossa olon jälkeen.
Auringosta voi saada myös nokkosihottumaa.
Lähde: Self
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää