Jos kumppanisi alkaa käyttää tätä yhtä sanaa usein, hän haluaa todennäköisesti erota
Eroon voi varautua paremmin, jos osaa tunnistaa eroa enteilevät merkit.
Eroaminen voi olla sotkuista, varsinkin kun se tuntuu tulevan tyhjästä. Totuus on kuitenkin se, että lähes aina on olemassa enteitä lähestyvästä tuhosta, emmekä vain halua hyväksyä, että loppu on lähellä.
Jos olet huolissasi siitä, että sinut saatetaan jättää lähitulevaisuudessa, kannattaa varoa hienovaraisempia merkkejä ongelmista. Etkö ole varma, mitä ne ovat?
Eräässä tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että kumppanisi kieli muuttuu todennäköisesti ennen eroa. Sinun onkin helpompi valmistautua eroon, jos osaat tunnistaa tämän sanan.
Kyseessä on sana ”minä”.
Tutkijat saivat nimittäin selville somepostauksia analysoidessaan, että noin kolme kuukautta ennen eroa, ”minä”-sanan käyttö yleistyi merkittävästi kirjoituksissa.
Tämä selittyy sillä, että eroa suunnittelevat eivät enää ajattele itseään pariskunnan osapuolena, vaan itseään omana yksilönään.
Jos kumppanisi siis yhtäkkiä alkaa käyttää sanan ”me” sijaan sanaa ”minä”, sinun kannattaa varautua mahdollisesti lähestyvään eroon.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuoreet äidit eivät kehtaa myöntää ääneen näitä 10 ajatusta
- Älä tee tätä virhettä ilmalämpöpumpun kanssa helteillä
- Voit iloita, jos pihaltasi löytyy näitä – pitävät punkit loitolla
- Älä mene halpaan – nämä ruoat eivät ole niin terveellisiä kuin luulet
- 12 syytä lisätä sitruunaa juomaveteen – hyödyt näkyvät sekä ulkonäössä että terveydessä
- Jos et halua näyttää mummomaiselta, vältä näitä 25 asuvalintaa
- Kun nämä merkit ilmestyvät suhteeseen, hälytyskellojen kannattaa soida
- Piirre, joka saa miehen kiinnostumaan naisesta – mutta myös pelkäämään tätä
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Tuntuuko joskus, ettei kukaan rakasta sinua? Nämä 9 merkkiä kertovat toista
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Tutkimus selvitti, millainen mies ja nainen muodostavat onnellisimman liiton – johtopäätös on suorastaan häiritsevä
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Näitä mokia kannattaa välttää, jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä
- Käytätkö Crocseja? 7 syytä harkita käyttöä uudelleen