Japanilainen kävely kohottaa kuntoa tehokkaammin kuin tavallinen lenkkeily – näin se toimii
Tutkijoiden kehittämä kävelymenetelmä voi parantaa kuntoa huomattavasti tehokkaammin kuin perinteinen kävely. Lisäksi se sopii hyvin eritasoisille liikkujille, mikä on tehnyt siitä somessa suositun trendin kuluneen kesän aikana. Ehkä sinunkin kannattaisi ottaa kokeiluun niin kutsuttu japanilainen kävely.
Tämä treenimuoto sai nimensä Japanissa vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan. Kyseessä on käytännössä intervallikävely, jossa vaihdellaan ripeää ja rauhallisempaa tahtia kolmen minuutin jaksoissa.
Kävely aloitetaan vauhdikkaasti, mutta kolmen minuutin jälkeen siirrytään rauhalliseen etenemiseen. Tämän jälkeen palataan jälleen nopeaan kävelyyn. Kun sykettä nostattavia ja palauttavia osuuksia toistetaan vuorotellen yhteensä viisi kertaa, muodostuu kokonaisuutena puolen tunnin lenkki.
Miten japanilainen kävely sitten toimii?
Tässä on ohje japanilaiseen intervallikävelyyn:
- Kävele reippaasti 3 minuuttia.
- Hidasta tahti rauhalliseksi ja jatka 3 minuuttia.
- Toista tämä yhteensä viiden kierroksen verran – näin lenkki kestää yhteensä noin 30 minuuttia.
Vuoden 2007 tutkimuksessa havaittiin, että japanilainen kävely kohensi kestävyyskuntoa ja alensi verenpainetta tehokkaammin kuin tasainen kävely. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että intervallikävely myös vahvistaa jalkojen lihaksia ja sen pitkäaikaisilla harrastajilla on havaittu selkeitä terveyshyötyjä jopa vuosien jälkeen.
Jotta harjoitus toimisi kunnolla, vauhdikkaan vaiheen tulisi olla selkeästi kuormittava. Kävelyn pitäisi hengästyttää niin, että pidempien lauseiden puhuminen tuntuu jo hankalalta. Rauhallisen vaiheen on taas oltava tarpeeksi kevyt, jotta keho ehtii palautua seuraavaan nopeaan spurttiin.
Vaikka tutkimuksissa on käytetty kolmen minuutin jaksoja, mikään ei estä sinua muokkaamasta kävelystä sopivaa juuri omiin tarpeisiisi ja tasoosi nähden. Voit siis aivan hyvin aloittaa myös lyhyemmillä intervalleilla tai lyhemmällä lenkillä ja pidentää treeniä vähitellen.
Lähde: Health
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa