Ihmiset paljastivat tyhmimpiä asioita, joita ovat tehneet lapsena – 20 huvittavaa paljastusta

Lasten päähänpistot voivat synnyttää lopulta hauskoja tarinoita kerrottavaksi muille.
Lähes jokainen on lapsena saanut jonkin omasta mielestään hyvän idean, joka käytännössä onkin ollut jotain aivan muuta, kun sen on toteuttanut. Jälkikäteen ne voi usein myöntää tyhmiksikin teoiksi ja näitä tyhmiä tekoja on paljastettu muun maailman iloksi Twitterissä.
Twitter-käyttäjä MotherOfDoggons kysyi muilta tviittailijoilta, mikä on typerin asia, jonka he ovat lapsena tehneet. Hän kertoi samassa yhteydessä omansa, tviitti otti tuulta alleen ja ketjuun tehtiin huvittaviakin paljastuksia lapsuuden päähänpistoista.
Alta voit lukea, minkälaisia tyhmiä asioita ihmiset ovat lapsena tehneet.
”Minun tähtihetkeni oli, kun olin ehkä 4? Laitoin käsikellukkeet
jalkoihini ja hyppäsin uima-altaaseen ajatellen, että kävelisin
veden päällä. Melkein hukuin.”
”Kun olin 5-vuotias, laitoin M&M-karkkeja korvaani, jotta kuulisin
niiden puhuvan kuin M&M-mainoksissa.”
”Luulin, että uima-altaan peite on nurmikkoa.”
”Minusta lemmikkiliskoni haisi pahalle, joten suihkutin siihen
hajuvettä… se kuoli seuraavana päivänä.”
”Kun olin tyyliin 6-vuotias, otin kananmunan jääkaapista
ja laitoin sen tyynyni alle ennen kuin nukahdin, ajatellen sen
olevan tipu, kun herään.”
”Kun olin tyyliin 3 vuotta, ajoin tällaisella pirulaisella jyrkäen mäen
alas takapihallani ja osuin puuhun. Äitini tuli juosten luokseni
ja kysyi, miksi tein niin ja kirjaimellisesti sanoin ’puu ei mennyt
pois edestä’.”
”Yritin tehdä maapähkinävoita murskaamalla maapähkinöitä ja
sekoittamalla sen voihin.”
”Ajoin pääni, kun olin 4? koska näin isäni tekevän niin.. ja kukapa
ei haluaisi olla kuin isänsä?”
”Ystävänpäivänä 3. luokalla heitin sydämenmuotoisen kiven niin
korkealle ilmaan kuin pystyin, toivoen sen osuvan maahan ja
hajoavan useampaan sydämenmuotoiseen kiveen, se tuli alas
suoraan päähäni, päästäni alkoi tulla verta ja sain
aivotärähdyksen. Halusin antaa sen äidilleni.”
”Löysin siisteimmän kiven metsästä ja nappasin sen kummallakin
kädellä… se oli karhun kakkaa.”
”En ollut tarpeeksi vanha leipomaan keksejä, joten pureskelin leipää,
muotoilin sen keksiksi, laitoin maapähkinävoita ja strösseleitä päälle
ja myin niitä kavereilleni. Lopulta kerroin yhdelle heistä reseptin ja
minulla oli niin huono omatunto, että annoin hänelle lautasellisen
ilmaiseksi. Hän söi ne joka tapauksessa.”
”Joku pilkkasi minua itkemisestäni, joten menin kotiin ja laitoin
L’Orealin ei kyyneleitä -shampoota silmiini.”
”Kun olin tyyliin 4 tai 5, ryömin sänkyni alle ja menin makuupussiin ja
nukahdin. Vanhempani eivät löytäneet minua tunteihin ja melkein soittivat poliisille.”
”Isäni on töissä poliisilaitoksella, joten kun olin noin 4-vuotias,
soitin hätänumeroon ja kysyin voisinko jutella isäni kanssa.”
”Kun olin 3 tai 4, työnsin pretzelin nenääni ja se jäi jumiin. Kun äitini
oli viemässä minua sairaalaan, aivastin sen ulos ja söin sen.
”Minulla oli tapana kaataa kupillisia vettä maahan toivoen, että se
haihtuu, sitten sataisi, jotta minun ei tarvitsisi mennä sukellusharjoituksiin.”
”Otin pinsetit ja työnsin ne pistorasiaan. Isoäitini tuli juosten suihkusta
alasti ja isäni ei koskaan anna minulle anteeksi, että joutui näkemään sen.”
”Menimme hiihtämään Coloradoon perheeni kanssa, kun olin noin 11.
Veljeni kaatui jatkuvasti ja hänellä kesti ikuisuus, joten päätin mennä
edeltä odottamatta heitä. Käännyin väärästä kohdasta, menin alas
vaikeaa rinnettä ja päädyin toiseen kaupunkiin vuoren toiselle
puolelle. Paras loma ikinä.”
”Siirsin kellon viisareita eteenpäin, jotta Sesame Street alkaisi aiemmin.”
”Pääni jäi jumiin Barbie-talooni. Halusin nähdä millainen se on hänen
näkökulmastaan.”
Löydät lisää tviittejä ja keskustelua paljastuksista tviittejä klikkaamalla.
Lähde: Someecards
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä