Pilvinen ja sateinen talvi on koetellut huonekasveja, jotka ehostetaan keväthuollolla uuteen kukoistukseen.

Huonekasvien kasvu alkaa kevättalvella, kun luonnonvalon määrä lisääntyy. Viimeistään helmi-maaliskuussa koko Suomessa on riittävästi valoa uuteen kasvuun, mutta sitä ennen kasvit tarvitsevat keväthuollon.

”Huonekasvien keväthuolto aloitetaan leikkaamalla talven aikana ruskettuneet lehdet pois. Talven pölyt huuhdotaan pois viemällä kasvi suihkuun. Puhtaat lehdet pyydystävät kaiken saatavilla olevan auringonvalon ja yhteyttävät tehokkaammin”, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula kertoo tiedotteessa.

Keväthuollon yhteydessä vaihdetaan multa, mihin yksi syy on ruukun jääminen liian pieneksi. Vielä tärkeämpää on huolehtia mullan rakenteesta ja oikeasta ravinnepitoisuudesta.

”Ruukussa multa maatuu vähitellen ja samalla se tiivistyy. Tiivistyneessä mullassa kasvin juuret eivät saa ilmaa ja ne voivat tukehtua. Lisäksi kasteluvedestä ja lannoitteista multaan kerääntyy vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Kun mullan suolapitoisuus nousee, kasvi ei enää saa riittävästi vettä ja alkaa nuutua”, Kerttula varoittaa.

Jokavuotinen mullanvaihto takaa, että kasvin juuret säilyvät elinvoimaisina. Mullanvaihto rasittaa kasvia vähiten, kun se tehdään heti kevättalvella uuden kasvun alkaessa.

Lannoittamalla vältät näivettymisen

Biolanin mukaan huonekasvit käyttävät ruukussa olevan mullan ravinteet nopeasti loppuun. Ilman säännöllistä lannoitusta kasvit kärsivät ravinteiden puutteesta ja alkavat vähitellen näivettyä.

”Aloittelevat viherkasviharrastajat laiminlyövät lannoituksen liian usein. Jos kasvilla ei ole käytössä ravinteita, kasvu pysähtyy ja alkaa henkiinjäämistaistelu”, Kerttula sanoo.

”Huonekasvien lannoituksen voi hoitaa kasteluveteen lisättävillä ravinnenesteillä tai ruukun multaan kerran kuukaudessa lisättävillä ravinnepuikoilla. Laiskalle lannoittajalle suosittelen ravinnepuikkoja, koska niiden lannoitusvaikutus on pitkä”, hän jatkaa.

Huonekasviravinteiden annosteluohjeet kannattaa lukea aina pakkauksesta ja noudattaa niitä. Lannoitusta jatketaan helmikuulta aina lokakuun loppuun asti.

Hoitovinkit kevään suosikkikasveille

Alta voit lukea vinkit kuuden suosikkikasvin hoitoon.

Alokasia, juurakkovehka

Kun kevätaurinko alkaa porottaa, siirrä alokasia pois eteläikkunalta. Se viihtyy paremmin ikkunalla, johon paistaa vain aamu- tai ilta-aurinko. Pidä multa tasaisen kosteana, mutta älä jätä vettä seisomaan aluslautaselle. Biolanin mukaan alokasia viihtyy tavallisessa kukkamullassa. Jos olet laiska kastelija, istuta alokasia kasvusammaleeseen, joka varastoi hyvin vettä. Aloita lannoitus nyt ja jatka sitä aina lokakuun loppuun asti.

Kultaköynnös

Kultaköynnös on helppohoitoinen huonekasvi, joka viihtyy valossa, mutta myös hieman sisemmällä huoneessa. Lajikkeet, joilla on limenväriset tai valkokirjavat lehdet, tarvitsevat valoisamman kasvupaikan kuin vihreälehtiset yksilöt. Biolanin mukaan kultaköynnös kasvaa kauniisti amppelissa tai sen voi ohjata kasvamaan tukea vasten ylöspäin. Kultaköynnös viihtyy tavallisessa kukkamullassa, mutta tee ruukun pohjalle salaojitus kevytsorasta, jotta ylimääräinen kasteluvesi valuu pois ruukusta.

Peikonlehti

Peikonlehti kaipaa säännöllistä kastelua. Koska multa ei saa koskaan päästä täysin kuivaksi, vaihda mullaksi hyvin kosteutta pidättävä kasvusammal. Biolanin mukaan peikonlehti viihtyy itä- ja länsi-ikkunalla ja hajavalossa myös sisemmällä huoneessa. Pidä suuret lehdet puhtaana pölystä vuoden ympäri. Koska peikonlehti kasvaa nopeasti, se tarvitsee säännöllistä lannoitusta helmikuun alusta lokakuun loppuun.

Perhosorkidea

Kastele perhosorkidea kerran viikossa upottamalla ruukku huoneenlämpöiseen veteen noin 15 minuutiksi. Lannoita orkideaa lisäämällä kasteluveteen orkidearavinnetta. Kukinnan jälkeen vaihda tarvittaessa uusi kasvualusta. Biolanin mukaan perhosorkideaa ei saa istuttaa multaan, vaan se tarvitsee ruukkuun männynkaarnaa, hieman biohiiltä sekä kuitupitoista turvetta tai rahkasammalta. Kasvualusta vaihdetaan vähintään kolmen vuoden välein.

Rahapuu

Rahapuun voi tappaa liikakastelulla. Biolanin mukaan sen mehevät lehdet varastoivat vettä, ja kasvi kestääkin mullan kuivumisen kastelujen välillä. Ahkeran kastelijan kannattaa istuttaa rahapuu kaktusmultaan, joka kuivuu tavallista multaa nopeammin kastelun jälkeen. Rahapuu kasvaa hitaasti ja siksi sille riittää mullanvaihto parin vuoden välein. Rahapuu viihtyy perinteisessä saviruukussa.

Silkkimaija

Upealehtinen silkkimaija on viihtyessään nopeakasvuinen viherkasvi, joka tarvitsee vuosittaisen mullanvaihdon. Biolanin mukaan silkkimaija vaatii säännöllistä kastelua. Kun istutat sen altakasteluruukkuun tai laitat tavalliseen ruukkuun ilmavaa, mutta kosteutta pidättävää kasvusammalta, pääset kastelussa helpommalla. Pidä isot lehdet puhtaana pölystä suihkuttelemalla kasvia säännöllisesti. Aloita lannoitus nyt ja jatka sitä aina lokakuun loppuun asti.