Hijab-Barbie ihastuttaa Instagramissa – vaihtoehto muslimitytöille
Nuken luonut nigerialaisnainen valmistaa itse Hijarbie-nimen saaneen nuken vaatteet.
Leluyhtiö Mattel uudisti vasta Barbie-nukkejaan, mutta suosittu nukke on saanut myös toisenlaisen muutoksen innokkaan nigerialaisnaisen käsissä. 24-vuotias Haneefa Adam on esitellyt maailmalle Barbien muslimiserkun, Hijarbien.
Adam loi Hijarbielle Instagram-tilin viime vuoden lopulla ja nyt Hijarbien suosio on lähtenyt suureen nousuun. Instagramissa ihastuttavalla, vaihtoehtoisella nukella on jo lähes 40 000 seuraajaa ja Adamilta on kyselty mahdollisuuksista ostaa nukkeja.
Barbie on totuttu näkemään vähäpukeisena, mutta Hijarbie on puettu peittävämmin tyylikkäisiin vaatteisiin, jotka Adam itse valmistaa.
”Minusta oli tärkeää, että nukke olisi pukeutunut siten, miten minä itsekin”, Adam sanoi CNN:lle.
Iso-Britanniassa lääkeaineoppia opiskellut Adam kuvailee nukkeaan säädyllisenä nukkena, joka tarjoaa muslimitytöille samaistuttavan roolimallin.
”Sillä on juurensa minun uskonnossani ja kulttuurisessa identiteetissäni. Barbie pukeutuu erittäin niukasti ja erilaisen tavalla eikä siinä ole mitään väärää”, Adam kertoi.
”Halusin vain antaa toisenlaisen vaihtoehdon minun kaltaisilleni muslimitytöille”, hän lisäsi ja jatkoi kertoen perustaneensa Instagram-tilin luodakseen Hijarbielle samankaltaisen identiteetin kuin Barbiella on.
Vaikka nuken suosio on ollut positiivinen ja ihastunut, Adam kertoi saaneensa myös negatiivisia kommentteja ihmisiltä, jotka ajattelevat huntua käyttävien musliminaisten olevan sorrettuja, joka on väärä käsitys, minkä Adam haluaa korjata.
”Ihmiset ajattelevat musliminaisten peittävän itseään, koska heidät pakotetaan siihen. Suurta osaa meistä ei pakoteta”, hän sanoi.
”Haluamme peittää itsemme ja ilmaista uskontoamme. Mutta monet muslimeista eivät peitä hiuksiaan eikä se tee heistä yhtään vähempää muslimeja”, Adam jatkoi CNN:n haastattelussa.
”Minusta tämä on hyvä alusta yrittää saada muslimi-identiteettiä maailmalle ja korjata vääriä käsityksiä”, hän päätti.
Alle on koostettu muutama esimerkki Adamin luomista Hijarbie-nukeista.
Ja alla nainen nukkejen takaa
Löydät Hijarbien Instagramista täältä.
Lähde: CNN
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?