Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden lisäksi myös ulkoilevilla lemmikeillä olisi hyvä olla heijastin.

Joka vuosi muistutetaan kuinka huonosti jalankulkijat näkyvät pimeässä autoilijoille, mutta pimeässä myös kissat ja koirat jäävät helposti autoilijan näkökentän ulkopuolelle ja niiden havaitseminen on vaikeaa. Agria Eläinvakuutuksen mukaan etenkin tummaturkkiset lemmikit näkyvät pimeässä heikosti.

Kuin lemmikinomistajalla, myös lemmikillä kannattaa olla ulkoillessa heijastin. Pelkät katuvalot eivät aina auta autoilijaa näkemään tiellä kulkevaa kissaa tai koiraa ajoissa, sillä Agrian vahinkotilastojen mukaan suurin osa lemmikkeihin kohdistuvista liikennetapaturmista tapahtuu tiheään asutetuilla alueilla, joissa on valaistut tiet.

Lemmikkitarvikeliikkeissä on tarjolla laaja valikoima erilaisia heijastintuotteita lemmikeille aina vilkkuvista valopannoista huomioliiveihin ja heijastaviin kaulapantoihin. Agria Eläinvakuutuksen mukaan paras näkyvyys saadaan yhdistämällä sekä heijastin että huomiovalo, sillä heijastin näkyy parhaiten valaistuna ja huomiovalo pimeässä.

Heijastimet kuluvat käytössä, joten ennen ulkoilua kannattaa varmistaa, näkyykö vanha heijastin tarpeeksi hyvin vai pitääkö se uusia – sama kannattaa tehdä myös lemmikinomistajan käytössä oleville heijastimille. Valaise heijastinta neljän metrin etäisyydeltä ja jos se näkyy heikosti, osta uusi tilalle.

Valojen näkyvyys kannattaa myös tarkistaa. Niiden teho voi heikentyä ajan myötä tai patterit voivat olla lopussa.

Alla vielä Agria Eläinvakuutuksen listaamia heijastinvinkkejä:

  • Hanki koiralle sekä heijastin että huomiovalo. Heijastin näkyy parhaiten valaistuna, huomiovalo näkyy myös pimeässä.
  • Paksuturkkiselle koiralle kannattaa hankkia heijastinliivi ja valo, joka ei huku turkin sekaan. Valon voi kiinnittää myös hihnaan, jos se ei muuten näy tarpeeksi hyvin.
  • Varmista, että koiran heijastin tai huomiovalo näkyy joka suunnasta: sivuilta, edestä ja takaa.
  • Ulkokissalle tai valjaissa ulkoilevalle sisäkissalle kannattaa hankkia heijastava kaulapanta tai kaulapantaan kiinnitettävä valo.
  • Muista myös omat heijastimet! Heijastimet kannattaa kiinnittää hihoihin, taskuihin tai nilkkoihin. Parhaan näkyvyyden saa heijastin- tai huomioliivin ja huomiovalon avulla.

Lähde: Agria Eläinvakuutus