Hei, hei stringit? Mummoalkkareiden suosio nousussa
Kuva: Fotolia
Peittävämpi alushousumalli on kasvattanut suosiotaan.
Alusvaatemaailmassa on tapahtumassa muutos suosituimman mallin suhteen: stringit ovat jäämässä niin sanottujen mummoalkkareiden jalkoihin. ”Nettisukupolven keskuudessa on siistiä käyttää peittävämpiä alushousuja. Stringeillä on ollut hetkensä”, asiantuntija Bernadette Kissane kertoi. Yhdysvalloissa stringien myynti on laskenut viime vuonna seitsemän prosenttia ja enemmän kangasta omaavien mallien myynti on kasvanut 17 prosentilla. Usein Atlantin toisella puolen alkaneet trendit siirtyvät myös Euroopan puolelle, joten vastaava muutos alusvaatemallien suosiossa voi hyvin olla edessä myös Suomessa. Osaltaan peittävämpien mallien myynnin kasvu voidaan laittaa valikoiman kasvun piikkiin. Erilaiset merkit, kuten Ten Undies, tekevät alushousujen käytöstä muodikasta jälleen. Oli mieltymyksesi sitten mikä tahansa alushousujen suhteen, paras viesti lisääntyneestä tarjonnasta vaihtoehtojen suhteen on: naisten valinta. ”Korkeavyötäröiset ja high-cut-alushousut periytyvät ajasta, jolloin erilaiset kehon muodot olivat suosiossa. Ei ole olemassa yhtä ’ideaalia kroppaa’ vaan niitä on yletön määrä”, malli Myla Dalbesio kommentoi. ”Siinä ei ole mitään väärää, jos haluat olla perinteikkäämmin seksikäs ja käyttää stringejä. Tämä muutos on askel kohti tarjonnan monipuolisuuden hyväksymistä”, Mayan Toledano, Me and You -alusvaatemerkin yksi suunnittelijoista sanoi alusvaatemuodin monipuolistumisesta. Lähde: GlamourLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Taitavaa valehtelijaa voi olla vaikea saada kiinni – näistä merkeistä hän voi paljastua
- Tätä moni työnhakija ei ehkä mieti tarpeeksi – kokeessa se ratkaisi CV:n ulkoasua enemmän
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tutkimus paljastaa, millainen lapsi on todennäköisimmin vanhempiensa suosikki
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt