Heavyneulonnan maailmanmestaruudesta kisataan tulevana kesänä Joensuussa – tästä on kyse
Hakuaika kilpailuun on käynnistynyt ja hakemuksia otetaan karsintavaiheessa vastaan maaliskuun loppuun saakka.
Suomi tunnetaan metallimusiikin maana, mistä metallibändejä löytyy jokaista 100 000 asukasta kohtaan 50 – tämä on enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on myös neulojien maa, sillä käsityöt ovat todella suosittu harrastus.
Olikin siis vain ajan kysymys, kun joku keksi yhdistää raskaamman musiikin ja käsityöt: syntyi heavyneulonnan MM-kisat, joissa neulotaan metallimusiikin tahtiin. Taitoliiton mukaan tämä on verrattavissa ilmakitarointiin, jonka MM-kisoja on järjestetty Oulussa 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Heavyneulonnan maailmanmestaruudesta kisataan sen sijaan Pohjois-Karjalassa, Joensuussa. Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin heinäkuussa 2019 ja tulevana kesänä maailmanmestaruus on taas pelissä.
Taitoliiton mukaan heavyneulonnassa neuloja ottaa pääartistin roolin metallibändissä. Idea on yksinkertainen: kun bändi soittaa metallia, neuloja neuloo, moshaa ja heiluu neuloineen ja lankoineen musiikin mukana.
Osallistujia useasta eri maasta
Viime vuoden MM-kilpailujen karsintavaihe houkutteli mukaan 26 kilpailijaa 13 maasta ympäri maailman. Lopulta 12 esitystä kahdeksasta eri maasta saapui Joensuuhun näyttämään heavyneulontataitonsa kilpailun finaalissa.
Maailman ensimmäinen heavyneulonnan maailmanmestari oli viisihenkinen japanilaisryhmä GIGA BODY METAL. Toiseksi sijoittui Crafts with Ellen Tanskasta ja kolmanneksi 9″ Needles Yhdysvalloista.
Tälle kolmikolle haetaan seuraajia ja hakuaika on jo käynnissä. Taitoliiton mukaan karsintakierroksella heavyneulojan on tehtävä itsestään yhden minuutin mittainen heavyneulontavideo, jossa on käytettävä kilpailun järjestäjän valitsemaa musiikkia.
Vuoden 2020 MM-kisojen karsinta-aika päättyy 31. maaliskuuta, minkä jälkeen tuomaristo valitsee hakijoiden joukosta 12 kilpailijaa, jotka pääsevät esiintymään Joensuussa 15. ja 16. heinäkuuta. Varsinainen heavyneulonnan MM-finaali käydään 16. heinäkuuta.
Voit hakea mukaan heavyneulonnan MM-kilpailuun täällä, ja linkin takaa löydät myös lisätietoa ja tarkemmat säännöt. Alta voit katsoa videon, jolla kerrotaan myös lisää heavyneulonnan MM-kisoista ja otsikon yläpuolelta löydät koostevideon viime vuoden kisojen parhaista hetkistä.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää