Katja ja Virpi Kätkän Bye bye korot -mainosbiisi herättää tunteita puolesta ja vastaan.

Keskustelupalstoilla on puitu kiivaasti CatCatin uutta mainosversiota suositusta Bye bye baby -euroviisukappaleesta. ”Bye bye korot, korot goodbye” -rallatusta on nähty lainojen vertailuun keskittyneen Sortterin tv-mainoksissa tiuhaan tahtiin.

Mitä tästä kaikesta ajattelee iskelmä- ja euroviisuasiantuntija, riihimäkeläinen Tony Latva, joka on julkaissut Petri Tuunaisen kanssa Iskelmän Tähtitaivas -tietokirjan?

Mitkä olivat ensimmäiset reaktiosi CatCatin mainosbiisistä?

”Ihan ensimmäiseksi olin innostuneen hämmentynyt. Mikä juttu tämä on? Musiikkivideossa on oivallisesti luotu mystinen tunnelma, kun Virpi ja Katja siirtyvät ”1990-luvulle” ja alkavat yhtäkkiä laulaa ”Bye bye babya”. Kerrassaan hykerryttävän hauskaa. Muistan, että nauroin ihan ääneen mutta en mitenkään pilkallisesti vaan koska minusta koko idea oli niin mainio.”

Miltä kappale vaikuttaa?

”Uusi versio on todella hyvin toteutettu ja kiva, että tausta mukailee niin hyvin alkuperäistä, koska se on jo valmiiksi täydellinen. Sanat ovat hauskat ja mukaan on ujutettu näppärästi mainostettavaan tuotteeseen liittyviä asioita. Paras oivallus on tietenkin ”Bye bye korot” ja se kun Virpin ja Katjan kengät vaihtuvat korkokengistä sporttisempiin. CatCat-tyttöjen äänet soivat edelleenkin yhtä upeasti kuin 25 vuotta sitten elleivät upeamminkin ja musiikkivideo on toteutettu laadukkaasti kaikkine kuvauksineen ja alkuperäistä kunnioittavine tanssikoreografioineen.”

On jopa kritisoitu, että tässä raiskataan klassikkokappale?

”Bye bye baby on kieltämättä suomalainen euroviisuklassikko, mutta mistään raiskauksesta ei mielestäni ole kyse. Päin vastoin on hienoa, että kappale saa näin tavallaan toisen ulottuvuuden ja uuden elämän. Ei sillä, että ”Bye bye baby” olisi koskaan kuollut. Uusi versio on tehty minusta hienosti alkuperäistä kunnioittaen, hyvällä maulla ja pilke silmäkulmassa. Tärkeintä on tietenkin, että alkuperäiset esittäjät ovat mukana myös uudessa versiossa. Jonkun muun laulamana ”Bye bye korot” ei nousisi samalla tavalla lentoon.”

Onko Bye bye baby ”kansallisomaisuutta”, jota ei saisi käyttää mainostarkoituksiin?

”Mielestäni ei. Kautta historian pop-kappaleita on käytetty myös mainoksissa ja se on mielestäni parhaimmillaan molempien etu. Sekä kappaleen ja sen tekijöiden että mainostettavan tuotteen. Monet vanhemmat kappaleet ovat varmasti tulleet nuoremmalle sukupolvelle tutuksi juuri mainosten kautta, ja kappaleen soidessa jossain tulee monille ensimmäisenä mieleen mainostettava tuote. Tässä tapauksessa erityinen asia on minusta se, että kappaleeseen on tehty kokonaan uudet sanat. Varmasti joskus aiemminkin on mainosmaailmassa näin toimittu, mutta harvinaisempaa se joka tapauksessa on.”

Vaikuttaako tässä että mainostaja toimii lainamarkkinoilla? Onko asiassa eettisiä ongelmia?

”Tästä asiasta olen kuullut jonkin verran kritiikkiä euroviisufaneilta. Tänä päivänä lainakulttuuria kritisoidaan yleisestikin melko paljon, mutta mielestäni sitäkin tarvitaan. En ole perehtynyt mainostettavaan tuotteeseen, koska en itse kuulu ns. kohderyhmään. Mutta en näe ongelmaa, jos joku tarvitsee lainaa ja saa tätä kautta haluamaansa palvelua kohtuullisin ehdoin.”

Voiko alkuperäistä enää kuunnella ilman että tulee mieleen korot?

”No kyllä voi tai ainakin minä voin. Alkuperäinen ”Bye bye baby” on iskostunut euroviisufanin aivoihin niin kiinteästi, että mikään ei voi sitä sieltä syrjäyttää. Tämä voi myös olla ongelma mainostajan kannalta, että kappale on suurellekin yleisölle entuudestaan jo niin tuttu. Muistelisin että monesti mainosten kautta hiteiksi nousseet kappaleet ovat olleet joko kokonaan uusia tai sitten yleisön unohtamia lauluja.”

Paljonko pisteitä annat tälle mainoskappaleelle euroviisuasteikolla 0-12?

”Kyllä minä annan täydet 12 pistettä! Virpi ja Katja eli CatCat ovat aitoja ja sympaattisia ihmisiä, kauniita ja lahjakkaita. Heitä ei kukaan voi olla rakastamatta. Kappale uusine sanoituksineen ja musiikkivideoineen on ammattitaitoisesti toteutettu, viihdyttävä paketti. Sitä en osaa sanoa, saako mainostaja tämäntyyppisen kampanjan myötä tuotteelleen haluamansa suuruista näkyvyyttä. Toivottavasti, sillä sehän on vain kaikkien etu.”

Voit kuunnella mainoskappaleen täältä. Kommentoi, mitä mieltä sinä olet?

Kommentit

Kommenttia