Esimerkiksi roskaaminen voi saada sinkut näkemään punaista ja jopa kaataa koko alkavan suhteen.

Rakkausrintamalla myös sillä voi olla paljon merkitystä, miten suhtaudut ympäristöön ja luontoon. Nettideittisivusto ja -sovellus Zooskin teettämän kyselytutkimuksen mukaan ympäristöystävällisyys on erittäin viehättävä ominaisuus, kertoo Metro.

Kyselytutkimuksen tuloksista ilmeni, että 78 prosenttia etsii sellaista henkilöä, joka välittää ympäristöstä ja 33 prosenttia kertoi sen olevan erittäin tärkeää. Metron mukaan naisille ympäristöystävällisyydelle on hieman enemmän merkitystä, sillä naisista 85 prosenttia vaati deittiään olemaan ympäristöystävällinen.

Hieman yli puolet (58%) sinkuista totesi, että ympäristöstä välittäminen on viehättävä ominaisuus. Suurin osa (91%) vastaajista myös mielsi itsensä ympäristöystävälliseksi henkilöksi.

Treffien suhteen miehille kolme mieluisinta ympäristöystävällistä treffi-ideaa olivat tutkimuksen mukaan rannalle meneminen (51%), piknik (50%) ja vaeltaminen/patikointi (48%). Naiset sen sijaan pitävät eniten piknikeistä (60%), torin myyntikojujen kiertelystä (58,4%) ja rannalle menemisestä (58,3%).

Tutkimuksella selvitettiin, minkälaiset ympäristöön liittyvät seikat ärsyttävät sinkkuja eniten, mitkä ovat suurimmat ns. dealbreakerit sekä minkälaiset ympäristöystävälliset piirteet ovat eniten naisten ja miesten mieleen. Voit lukea näiden seikkojen top 10 -listat alta.

Top 10 sinkkuja ärsyttävää ympäristöön liittyvää asiaa:

– Roskaaminen (81%)

– Ruoan heittäminen turhaan pois (54%)

– Valojen jättäminen päälle (54%)

– Ei kierrätä (37%)

– Autolla kulkeminen paikkoihin, minne voisi kävellä (20%)

– Hanan pitäminen auki samalla, kun harjaa hampaita (18%)

– Bensasyöpön auton ajaminen (18%)

– Todella pitkät suihkut (15%)

– Pulloveden jatkuva juominen (14%)

– Lihan syöminen joka aterialla(10%)

Top 10 dealbreaker-asiaa sinkuille ympäristöön liittyen:

– Roskaaminen (74%)

– Ruoan heittäminen turhaan pois (32%)

– Valojen jättäminen päälle (17%)

– Ei kierrätä (17%)

– Autolla kulkeminen paikkoihin, minne voisi kävellä (10%)

– Bensasyöpön auton ajaminen (8,2%)

– Lihan syöminen joka aterialla(7,6%)

– Todella pitkät suihkut (6,5%)

– Pulloveden jatkuva juominen (6,2%)

– Hanan pitäminen auki samalla, kun harjaa hampaita (6%)

Naisten mielestä viehättävimmät ympäristöystävälliset piirteet:

– Roskien poimiminen maasta (64%)

– Kierrätys (58%)

– Ostosten teko torilla (58%)

– Puutarhanhoito (54%)

– On energiatehokas kotona (54%)

– Puun istuttaminen (47%)

– Kestokassien käyttö ostoskassina (44%)

– Uudelleen käytettävissä olevan juomanpullon käyttö (31%)

– Käytettyjen tavaroiden tai vaatteiden käyttö (23%)

– Kompostointi (20%)

– Sähköauton ajaminen (7,9%)

– Kasvissyönti (7,6%)

Miesten mielestä viehättävimmät ympäristöystävälliset piirteet:

– Roskien poimiminen maasta (57%)

– On energiatehokas kotona (50%)

– Kierrätys (50%)

– Puutarhanhoito (47%)

– Ostosten teko torilla (41%)

– Puun istuttaminen (38%)

– Kestokassien käyttö ostoskassina (28%)

– Uudelleen käytettävissä olevan juomanpullon käyttö (21%)

– Käytettyjen tavaroiden tai vaatteiden käyttö (19%)

– Kompostointi (16%)

– Sähköauton ajaminen (8,2%)

– Kasvissyönti (6,2%)

Kyselytutkimus tehtiin Zooskin yli 5 000 käyttäjälle sekä siinä analysoitiin yli 123 000 deittiprofiilia. Voit tutustua kyselytutkimuksen tuloksiin vielä tarkemmin täällä.

Merkitseekö ympäristöystävällisyys sinulle paljon rakkausrintamalla? Kerro kommenteissa!

Lähde: Metro