Blind Channel vei Suomen Euroviisujen finaaliin! Yleisöltä uskomaton reaktio ennen kuin finaalipaikka selvisi
Suomi on muutaman vuoden tauon jälkeen mukana viisufinaalissa.
Suomea Euroviisuissa edustava Blind Channel otti odotetusti paikan viisufinaalista. Toisessa semifinaalissa torstai-iltana esiintynyt violent pop -yhtye sijoittui kymmenen parhaan joukkoon.
Suomen esitys erottui muiden semifinalistien joukosta raivokkaalla energiallaan ja lavashow’llaan, joka Ylen mukaan on kerännyt kehuja medialta ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Blind Channel on harjoitellut esitystä ahkerasti koko kevään.
Suomea ja Blind Channelia kannustavia pidettiin jännityksessä aivan semifinaalin tulosjulkistuksen loppuun asti. Finaaliin päässeet maat julkistetaan satunnaisessa järjestyksessä ja Suomi paljastettiin viimeisenä.
Ennen kuin Suomi mainittiin, tapahtui jotain uskomatonta: paikalla oleva yleisö aloitti äänekkäät Finland-huudot, vaikka viimeisen finaalipaikan kohtaloa jännitti useampi maa. Semifinaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa bändi itse mainitsi yleisön kannustuksen.
”Kun oli enää yksi paikka jäljellä, odotimme mitä tapahtuisi ja sitten yleisö alkoi huutaa ’Suomi, Suomi’. 3 000 ihmistä teki niin. Se oli suurin voitto tänä iltana. Yleisö oli puolellamme ja teimme vaikutuksen”, Blind Channelin Niko Vilhelm kertoi medialle.
Alla olevalla julkaisulta kuulet yleisön Finland-huudot.
Suomi 16. esiintyjä finaalissa
Suomen lisäksi torstai-illan semifinaalissa olivat mukana San Marino, Viro, Tšekki, Kreikka, Itävalta, Puola, Moldova, Islanti, Serbia, Georgia, Albania, Portugali, Bulgaria, Latvia, Sveitsi sekä Tanska. Näistä kursiivilla merkityt pääsivät Suomen kanssa viisufinaaliin.
Ensimmäinen semifinaali käytiin tiistaina 18. toukokuuta, ja siitä jatkopaikan nappasivat Liettua, Venäjä, Ruotsi, Kypros, Norja, Belgia, Israel, Azerbaidžan, Ukraina sekä Malta. Euroviisujen suuret rahoittajamaat Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa sekä viime vuoden voittajamaa Alankomaat menivät suoraan finaaliin.
Finaali käydään lauantaina 22. toukokuuta ja Suomi esiintyy finaalissa toisen puoliskon alussa 16. esiintyjänä. Lauantain finaalilähetyksessä nähdään myös Suomen tähän astinen ainoa viisuvoittaja Lordi, joka on mukana finaalilähetyksen Rock The Roof -osiossa ja esittää voittokappaleen Hard Rock Hallelujah.
Euroviisujen finaali esitetään lauantaina kello 22 alkaen Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa, minkä lisäksi sen voi kuunnella myös Radio Suomesta ja Yle X3M:ltä. Viisufinaalin esiintymisjärjestyksen löydät täältä, Blind Channelin kommentit lehdistötilaisuudesta löydät täältä (englanniksi) ja alta voit katsoa Blind Channelin esityksen semifinaalista.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Taitavaa valehtelijaa voi olla vaikea saada kiinni – näistä merkeistä hän voi paljastua
- Tätä moni työnhakija ei ehkä mieti tarpeeksi – kokeessa se ratkaisi CV:n ulkoasua enemmän
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Tutkimus paljastaa, millainen lapsi on todennäköisimmin vanhempiensa suosikki
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt