Bentley-koiralla on suloinen iltarituaali – katso herttainen video
Koiralle on kehittynyt jokailtainen, suloinen tapa.
Bentley on herttainen goldendoodle, eli kultaisennoutajan ja puudelin sekoitus. Hertaisella koiralla on myös varsin herttainen tapa, jokailtainen rituaali oikeastaan: se ottaa aina iltaisin jotain pehmeää mukaansa sänkyyn unikaveriksi.
Bentleyn tapa on samanlainen kuin pienillä lapsilla, joilla on jokin erityinen pehmolelu tai uniriepu, jonka kanssa he nukkuvat joka ilta. Bentleylle omistetulla YouTube-kanavalla julkaistulla videolla paljastuukin, miten Bentley iltaisin kiikuttaa joko pentupeittonsa tai jonkin lelun suussaan portaita ylös ja hyppää sänkyyn sen kanssa.
”Kaikki alkoi sen pentupeitosta, mutta nyt Bentley käy läpi vaiheita, mistä lelusta se tykkää eniten noin viikon kerrallaan. Tämä on jokailtainen rituaali kotonamme”, videon kuvauksessa kerrotaan.
Minuutin kestävä video on kooste lyhyistä klipeistä eri illoilta, joiden päivämäärät on merkitty videon alareunaan. Yksi hauskimpia hetkiä videolla on viime Tapaninpäivältä, kun Bentley koetti saada suuren nallekarhun suussaan yläkertaan (47 sekunnin kohdalla).
Voit katsoa videon Bentley-koiran iltarituaalista artikkelin yllä. Bentleyllä on myös oma Instagram-sivu, jonka löydät täältä.
Lähde: Mashable
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä