Nuori tyttö tulkitsi kauniilla äänellään Leonard Cohenin kappaleen.

Ihmiset ympäri maailman ovat ihastelleet Kaylee Rodgersin tulkintaa Leonard Cohenin rakastetusta Hallelujah-kappaleesta. Pohjois-Irlannissa sijatsevan Killard House Schoolin koulukuoro esitti kappaleen koulun joulujuhlassa muutama vuosi sitten ja tuolloin 10-vuotias Kaylee, jolla on autismi ja ADHD, lauloi kappaleen soolo-osuuden.

Kaylee lauloi HuffPostin mukaan vaihtoehtoisen version kappaleesta, jonka sanat ovat kristillisen rockbändi Clovertonin käsialaa. Kuoron esityksestä on julkaistu video Facebookissa ja se on kerännyt miljoonia katselukertoja ja liikuttanut ihmisiä.

Kayleen tulkinta itsessään on jo liikuttava, mutta hänen taustatarinansa antaa esitykselle oman mausteensa. Kayleen koulun rehtorin, Colin Millarin mukaan tyttö oli koulun aloittaessaan muutama vuosi sitten todella ujo ja rehtori on paljastanut, ettei Kaylee esimerkiksi juuri lukenut ääneen oppitunneilla.

HuffPostin mukaan rehtorin mielestä olikin mahtavaa, että nuori tyttö seisoi ja esiintyi yleisön edessä.

”Se vaati paljon ponnisteluja Kayleelta”, rehtori kommentoi.

Kayleen ja kuoron kaunis esitys on saanut erittäin positiivisen vastaanoton netissä. Facebookissa julkaistun videon kommenteissa on lukuisat määrät ylistäviä sanoja ja videon päädyttyä YouTubeen, on myös siellä tullut paljon kehuja.

”Fantastinen puoli tässä videossa on se, että se ei ole hyvä vain sen takia, että tyttö on 10-vuotias. Eikä se ole hyvä vain sen takia, että hänellä on autismi ja ADHD. Se on hyvä, koska se on hyvä – todella hyvä. Sensaatiomainen jopa”, YouTubessa hehkutetaan.

”Ei voisi olla parempaa coveria Leonard Cohenin runsaasti versioidusta laulusta. Hänen täytyy katsoa alas heitä päin, silmät täyttyen ilon kyynelistä”, eräs kommentoi pohtien, miten marraskuussa kuollut Cohen voisi reagoida Kayleen tulkintaan.

Voit katsoa ja ennen kaikkea kuunnella koulukuoron ja Kayleen version alta ja jos video ei näy, löydät sen myös täältä.

Blake singing with his school choir. What an amazing lead singer

Julkaissut Nichola Martin 18. joulukuuta 2016

Lähde: HuffPost