Äiti todellakin tietää parhaiten: 10 asiaa, joista äiti oli oikeassa

”Äiti tietää parhaiten” -toteamuksessa voi olla jotain perää.
Tietyssä vaiheessa elämää huomaa, että oma äiti olikin lopulta aika oikeassa monestakin asiasta. Äidit ovat voineet antaa jälkikasvulleen outojakin neuvoja, mutta ne kalpenevat niiden oikeasti fiksujen vinkkien rinnalla.
Women’s Health listasi muistutukseksi asioita, joista äiti olikin oikeassa, ja suomensimme niitä alle.
1. ”Laita aina aurinkorasvaa.”
Kiitos äidin neuvojen, ei ennenaikaisia ryppyjä ole vielä ilmestynyt.
2. ”Ei ole väliä, kuka sen riidan aloitti. Lopeta sinä se!”
”Tyhmempi aloittaa, viisaampi lopettaa” -toteamus kuuluu tämän yhteyteen, kun on kyse riitelystä, keljuilusta, inttämisestä ynnä muusta esimerkiksi sisarusten tai ystävien kesken.
3. ”Aiotko todella mennä ulos pukeutuneena tuolla tavoin?”
Ehkä hieman julmasti sanottu, mutta jälkikäteen ajateltuna äiti oli usein oikeassa.
4. ”Ota takki matkaan.”
Ulos mennessä on parempi varautua siihen, että lämpötila laskee ja sää viilenee. Jos taas menet ulos syömään, on syytä varautua siihen, että ilmastointi puhisee suoraan ylläsi ja ilman takkia / neuluetta tai muuta vastaavaa saattaisit paleltua.
5. ”Jos et voi sanoa mitään mukavaa, älä sano mitään.”
Tämä on totta, mutta kovin usein se jää noudattamatta.
6. ”Älä valvo liian myöhään.”
Jos olisit mennyt ajoissa nukkumaan, ei seuraava työ- tai opiskelupäivä tuntuisi niin rankalta.
7. ”Käy vessassa ennen lähtöä.”
Jos satut juuttumaan ruuhkaan tai pääset määränpäähän vain huomataksesi, että vessaan on jonoa, manaat sitä, ettet käynyt lähtiessä vessassa.
8. ”Juo kahdeksan lasillista vettä päivässä.”
Saatat tarvita jopa enmemän. Vastineeksi ihosi on paremmassa kunnossa, aineenvaihduntasi on tehokkaampi eikä sinua janota tai et kärsi nestehukasta.
9. ”Ymmärrät sitten, kun olet vanhempi.”
Moni on saanut huomata tämän asian olevan täysin otta.
10. ”Ei se ole maailmanloppu.”
Vaikka siltä saattaisikin ikävien asioiden sattuessa tuntua, myöhemmin huomaat äidin olleen tässäkin asiassa oikeassa.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä