Adele julkaisi uuden albumin kuuden vuoden tauon jälkeen – supertähden paluukonsertti esitetään Ylellä
Upeaääninen laulajatar on päättänyt levytys- ja esiintymistaukonsa.
Laulaja-lauluntekijä Adelen uusi albumi 30 on julkaistu perjantaina 19. marraskuuta. Englantilaisen supertähden albumi on ollut odotettu, sillä Adele on viimeksi julkaissut uutta musiikkia vuonna 2015, jolloin edellinen albumi 25 julkaistiin.
12 kappaletta sisältävällä 30:lla Adele käy läpi muun muassa avioeroaan, äitiyttä ja julkisuuden synnyttämää ahdistusta. Vuonna 2019 Adele haki avioeroa ex-miehestään Simon Koneckista, jonka kanssa hänellä on vuonna 2012 syntynyt lapsi.
Uuden albumin julkaisun alla Adele on esiintynyt paluukonsertissa, joka oli tähden ensimmäinen konsertti sitten vuoden 2017. Lokakuussa Los Angelesissa Griffithin observatoriossa järjestetty Adele One Night Only -konsertti on taltioitu ja Suomessa sen esittää Yle.
Paluukonsertti sisältää kymmenen kappaletta, joista neljä on uunituoreelta 30-albumilta. Konsertin lisäksi comeback-spesiaalissa nähdään Oprah Winfreyn kanssa tehty haastattelu.
Yhdysvalloissa 14. marraskuuta ensiesityksensä saanut Adele One Night Only -konsertti on katsottavissa Yle Areenassa lauantaina 20. marraskuuta klo 06 alkaen 32 päivän ajan. Lisäksi konsertti esitetään Yle TV2:lla maanantaina 22. marraskuuta kello 21.
Alta voit katsoa Ylen Instagramissa julkaistun maistiaisen konsertista. Adelen uutta albumia voit kuunnella esimerkiksi Spotifyssa täällä ja Apple Musicista löydät sen täältä.
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia