Prinsessat eivät elä vain linnoissa ja Disneyn saduissa. Jokainen meistä voi olla oman elämänsä prinsessa.

Prinsessana olemisessa on kyse pitkälti siitä, miten käyttäydyt. Alla on listattu 7 erilaista asiaa, jotka kannattaa huomioida elämässä yleisinä hyvän tahdon ja mielen ohjenuorina.

1. Ole antelias.

Kohtele kaikkia ystävällisesti, kiltisti ja kunnioituksella. Hyväksy ihmiset sellaisena kuin he ovat äläkä syytä heitä turhaan virheistään. Kohtaa myös epämiellyttävät tilanteet arvokkaasti – ole vaikka ennemmin hiljaa. Älä korota ääntäsi, vaan kohtaa tilanteet asiallisesti.

2. Käyttäydy kuin leidi.

Prinsessat ovat arvokkaita. He istuvat suorassa ja kävelevät ryhdikkäästi. He arvostavat myös muita. Leideillä on parhaat tavat ja etikettiosaaminen. Kiinnitä huomiota asentoosi, ruokailutapoihisi ja yleiseen käytökseesi.

3. Osallistu keskusteluihin ja kommunikoi hyvin.

Kuuntele mitä muilla on todella sanottavana ja osoita kiinnostuneisuutesi keskusteluissa. Osoita empatiaa kuunneltavaa kohtaan. Älä koskaan pidä jotain, mitä joku toinen ihminen sanoo, turhana.

4. Inspiroi muita anteliaisuudellasi ja hyvällä luonteellasi.

Vaikutat ympärilläsi oleviin ihmisiin, joten pidä aina positiviinen asenne. Käytä asennettasi ja luottamustasi tehdäksesi muutoksia. Huolehdi myös niistä, jotka tarvitsevat apuasi. Osallistu esimerkiksi tapahtumiin hyväntekeväisyysmielessä. Tee itsestäsi roolimalli.

5. Ole lojaali ja aito lähimmillesi ja tuttavillesi.

Ole ystävällinen kaikille, myös lähimmillesi. Ystäväsi ovat aarteitasi, joten vaali heitä. Käyttäydy luonnollisesti ja myötämielisesti kaikkia kohtaan. Ole myös kiltti eläimiä kohtaan.

6. Huomioi toisten ajatukset ja tuntemukset.

Pidä aina mielesi avoimena. Pyri tuomaan onnea muille ja tue muita ihmisiä. Älä myöskään tuomitse kanssaihmisiäsi. Olemme kaikki erilaisia.

7. Ole itsevarma.

Inspiroidu itse muista ihmisistä ja ole tyytyväinen omaan elämääsi. Katso vaikka peiliin ja kerro itsellesi, että olet kaunis ja fiksu. Ja niinhän sinä oletkin.

Lähde: wikiHow