6 yleistä asiaa, joista miehet valehtelevat naisille, koska haluavat tehdä meihin vaikutuksen
Miehelle voi olla vähän liiankin tärkeää, mitä sinä ajattelet hänestä.
On melkoisen yleistä, että miehet valehtelevat tehdäkseen vaikutuksen naisiin. He olettavat, että me kaikki haluamme tietynlaisen miehen, ja he yrittävät siksi antaa meille itsestään tietynlaisen kuvan.
Tämä kuva ei kuitenkaan aina pidä täysin – tai lainkaan – paikkaansa.
Vaikka valehtelu ei ole koskaan hyvä asia, ovat jotkin valehtelun aiheista harmittomia ja jopa aika suloisia omalla tavallaan. Tässä on muutamia liioitteluja, joita miehet yleisesti tekevät itsestään.
- Atleettisuus
Miehet haluavat vaikuttaa atleettisilta, joten he voivat kertoa tarinoita voittamistaan pokaaleista ja upeista maaleistaan, joita he jalkapallokentällä ovat tehneet. Mainitsematta vain jää, että edellinen pokaali on ala-asteajoilta. - Varakkuus
Moni mies myös haluaa, että pidät häntä varakkaana tai ainakin hyvin toimeentulevana. Mies saattaakin esimerkiksi maksaa kalliissa ravintolassa niin kuin se olisi pikku juttu, vaikka hän todellisuudessa olisikin aivan peeaa. - Aiemmat suhteet
Hän saattaa yrittää antaa sinulle menneisyydestään vaikutelman, joka ei lainkaan vastaa todellisuutta. Hän saattaa esimerkiksi liioitella aiempien tyttöystäviensä määrää huomattavasti. - Älykkyys ja asiantuntemus
Hän saattaa esittää olevansa paljon paremmin perillä ajankohtaisista asioista tai vaikkapa politiikasta ja taloudesta, mitä hän todellisuudessa on. - Työ
Jos hänellä on huonosti palkattu ja tylsä työ, hän saattaa liioitella omaa tärkeyttään ja asemaansa yrityksessä, ja saada oman työnsä kuulostamana paljon todellisuutta merkittävämmältä. - Taidot ja harrastukset
Jos hän todellisuudessa käyttää koko vapaa-aikansa pelaamalla pleikkaria ja juomassa olutta kavereidensa kanssa, ei hän ehkä halua leijua sillä sinulle. Hän saattaakin keksiä itselleen paljon mielikuvitusharrastuksia, ja kertoa keksityistä kitaransoittotaidoistaan tai vaikkapa intohimostaan italialaista arkkitehtuuria kohtaan.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?

- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?