5 mainiota hetkeä, jolloin kannattaa harrastaa seksiä – lue vinkit

Tietyt ajankohdat ja tilanteet voivat olla muita parempia hetkiä intoutua lemmen leikkeihin.
Toiset hetket ovat parempia seksin harrastamista varten kuin toiset. Women’s Health on listannut parhaimpia hetkiä seksin harrastamista ajatellen ja suomensimme niistä viisi alle.
1. Juuri ennen isoa esitelmää
Tutkimukset ovat osoittaneet seksin tyynnyttelevän hermoja, laskevan verenpainetta ja vähentävän stressiä. Yksi tutkimus jopa sai selville, että he, jotka harrastivat seksiä ennen julkista puhumiskokeilua, olivat vähiten stressaantuneet.
2. Aamulla
Seksiasiantuntija Jessica O’Reilly kertoi Women’s Healthille, että testosteroni- ja energiatasot ovat korkeammat aamulla ja sen lisäksi oksitosiinitasot pitävät sinut ja kumppanisi tunneyhteydessä pitkin päivää samalla, kun endorfiinit tehostavat mielialaasi.
3. Kuukautiskierron 14. päivä
Women’s Healthin mukaan tuore tutkimus selvitti, että noin kahden viikon kohdalla kuukautiskierrossa klitoris kasvaa jopa 20 prosenttia suuremmaksi ja turpoaa helpommin. Eli toisin sanoen tämä on ajankohta, jolloin orgasmi on helpompi saavuttaa. Tämä tapahtuu samoihin aikoihin ovulaation kanssa.
4. Huonon päivän päätteeksi
Vaihda raskaan työpäivän aiheuttaman stressin ja ärsytyksen purku oluesta seksiin, mikä voi olla myös terveellisempi vaihtoehto.
”Tutkimukset ovat näyttäneet, että seksi ja muut fyysiset hellyyden muodot – jopa käsistä kiinni pitäminen – voivat merkittävästi parantaa mielialaa ja alentaa stressitasoja tulevien päivienkin ajalta”, O’Reilly sanoi.
Turhautumisen ja ärsytyksen purkaminen sängyssä voi johtaa myös intohimoisempaan ja innostuneempaan seksiin.
”Kunhan rakkaasi ei ole suuttumuksesi tai ärsytyksesi lähde, voi suuttumusseksi olla todella kiihkeää”, O’Reilly jatkoi.
5. Kun tunnet olosi hieman sairaaksi
Tämä voi olla vastoin yleistä oletusta, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että seksi voi itse asiassa tehostaa immuunijärjestelmää. Ehkä ei ole paras idea harrastaa villiä seksiä kuumeessa, mutta Women’s Health huomauttaa tämän olevan ainakin tapa valmistautua flunssakauteen.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä