5 erikoista faktaa imettämisestä ja rintamaidosta – tiesitkö näitä?
Imettäminen on puhuttanut paljon viime aikoina, joten nyt on oiva tilaisuus perehtyä aiheeseen hieman kummallistenkin faktojen avulla.
Imettämisen hyvistä ja huonoista puolista on väiltety runsaasti. Sen lisäksi julkinen imettäminen on puhuttanut maailmalla, oli kyse sitten Facebookin kannasta imetyskuviin tai julkkisäitien julkaisemista imetyskuvista.
Imettämiseen liittyy myös erikoisiakin asioita, joita on listattu alle.
1. Rintamaidon maku muuttuu
Voisi kuvitella saman tavaran saamisen kyllästyttävän pidemmän päälle, jopa vauvojen kohdalla, mutta rintamaito voi maistua eriltä riippuen siitä, mitä imettäjä syö.
2. Rintamaito parantaa
Rintamaito voi Your Tangon mukaan parantaa pieniä vaivoja, kuten silmän sidekalvontulehdusta, korvatulehduksia, naarmuja, haavoja ja arkoja nännejä.
3. Maidon tuottaminen polttaa kaloreita
Rintamaitoa tuottaessa äiti polttaa tuhat kaloria päivässä, joten imettämisen lomassa on todellakin syytä muistaa syödä kunnolla.
4. Maitoa ei tule vain yhdestä reiästä
Kyllä, maito tulee ulos useasta reiästä, ei vain yhdestä. Sen määrä myös vaihtelee äidistä riippuen. Tämän lisäksi maidontuotanto keskittyy 75 prosentilla enemmän oikeaan rintaan.
5. Imettäminen johtaa parempiin yöuniin
Rintamaidossa on melatoniinia, mikä auttaa lasta nukahtamaan, mutta se auttaa myös äitiä nukahtamaan. Your Tangon mukaan on julkaistu tutkimus, josta kävi ilmi imettävien vanhempien saavan keskimäärin 40-45 minuuttia enemmän unta per yö synnytyksen jälkeisten ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.
Lähde: Your Tango
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?