”Hyvää joulua” ja 9 muuta jouluista päivitystä, joista some pian täyttyy

Kuva: Fotolia
Näitä päivityksiä löytyy jokaisen Facebookin uutissyötteestä ja melkein jokainen itsekin julkaisee.
Joulunpyhien aikaan Facebookin selaaminen voi olla turhauttavaakin puuhaa jouluaiheisten päivitysten takia. Joulupäivitykset ovat hieman ristiriitaisia tunteita aiheuttavia, sillä ne toisaalta kuuluvat tähän vuodenaikaan sekä ovat monen mielestä mukavaa luettavaa ja nähtävää – ja toisaalta muutaman joulupäivityksen nähtyään enempää ei tarvitsisi nähdä. Tästä huolimatta monet eivät malta olla osallistumatta jouluaiheisten päivitysten tekoon. Alla onkin 10 jouluaiheista päivitystä, joita voit varautua näkemään Facebookissasi joulunpyhien aikana. 1. Monen monta ”Hyvää Joulua!” -toivotusta, joita saa/joutuu tykkäilemään. 2. Kuvia koristelluista joulukuusista, mahdollisesti kera lahjakasan. 3. Perhe- ja sukukuvia. 4. Lemmikki puettuna hassuun, mutta selvästi epämukavaan asuun. 5. Glögiä ja pipareita/torttuja tunnelmallisessa valaistuksessa. 6. Kuvia joululahjoista. 7. Kuvia joulupukin vierailusta. 8. ”En syö enää ikinä. Huh, huh, mikä jouluruokaähky!” Tai vain kuvia jouluruoista. 9. Loma-aiheisia päivityksiä, jotka saavat töissä olevat näkemään punaista. 10. ”Olen niin kiitollinen/onnekas, kun…” ja erilaista joulutunnelmointia / vuoden vaihtumiseen liityvää tunnelmointia. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Näin voit lopettaa jatkuvan vertailun ja alkaa oikeasti nauttia elämästäsi
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 6 aamurutiinia, jotka tekevät hyvää erityisesti 50 ikävuoden jälkeen
- Myös miehet tarvitsevat näitä 7 asiaa – näin yllätät rakkaasi
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Miehet kertovat rehellisesti, mitkä asiat saavat kiinnostuksen hiipumaan hetkessä
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- Miksi naiset palelevat miehiä helpommin? Tässä syy, jota harva tulee ajatelleeksi
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Entinen kumppani pyörii mielessä yllättävän usein – nämä 8 asiaa eivät unohdu helposti
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin