Viikonloppuisin kannattaa venyä sängyssä – lue miksi
Sängyssä loikoilulla voi olla yllättävä vaikutus.
Chicagon yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että lisäunet ovat avainasemassa äkillisten näläntunteiden voittamisessa ja epäterveelliseen ruokaan kohdistuvien himojen taltuttamisessa. Tutkimusta tehtiin kymmenen ylipainoisten tai liikalihavien 21-40-vuotiaiden miesten ja naisten avulla. Daily Mailin mukaan jo 90 minuutin lisäunilla on vaikututa. Tutkimuksesta selvisi, että he, jotka menivät aiemmin nukkumaan tai nukkuivat pidempään, kokivat 14 prosentin pudotuksen ruokahalussa ja 62 prosentin pienentymisen himoissa epäterveellistä ruokaa kohtaan. Tutkimukseen osallistuneet nukkuivat keskimäärin 6,5 tuntia tai vähemmän yössä. Tutkimuksen ensimmäisen viikon aikana heitä pyydettiin jatkamaan normaaleja unirytmejään ja heiltä kyseltiin näläntunteesta ja siitä, mitä ruokia he himoitsivat. Tutkimuksen toisella viikolla heitä pyydettiin pidentämään sängyssä oloa 8-8,5 tuntiin. Jokaiselle osallistujalle annettiin rannemonitori tallentamaan, milloin he nousivat ylös sängystä ja he pitävät päivittäistä logia unirytmistään. Daily Mailin mukaan tulokset osoittivat, että 90 minuutilla sängyssä olemista pidennettyään osallistujien ruokahalut vähenivät. Näin ollen pienillä unirytmin muutoksilla voi olla suuri vaikutus ruokahaluun ja täten paino-ongelmiin. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?