Video: Sokea odottava äiti ”näkee” vauvansa 3D-tulostetun ultraäänikuvan avulla
Liikuttavalla videolla sokea äiti pääsee tutustumaan vielä kehonsa sisuksissa kehittymässä olevaan pienokaiseensa.
Raskauden aikaiset ultraäänikäynnit ovat kohokohtia monelle odottavalle vanhemmalle, koska he pääsevät näkemään pienokaisensa ja seuraamaan hänen kehitystä. Valitettavasti tämä ilo on ollut sokeiden vanhempien saavuttamattomissa ja he ovat olleet lääkäreiden kuvailujen varassa, mutta tilanne on muuttumassa – kiitos 3D-tulostuksen. Huggies Brazilin luoma video näyttää tämän käytännössä seuraamalla 17-vuotiaana sokeutunutta, nyt 30-vuotiasta odottavaa äitiä, Tatiana Guerraa. Videolla Guerra puhuu ensin, kuinka innoissaan odottaa Muriloksi videolla kutsutun poikavauvansa tapaamista. ”Äiti ei malta odottaa, kun saan tuntea pienen kehosi, pienet kasvosi, pienet kätesi”, Guerra sanoo videolla. Odottavan äidin toive toteutuukin aiemmin kuin hän osasi kuvitellakaan. Videon lopulla hän on ultraäänessä ja kyselee lääkäriltä muun muassa, miltä vauvan kasvot näyttävät – täysin tietämättömänä, että saa kohta tietää sen itse. Guerralle ojennetaan videolla 3D-tulostuksen avulla tehty ultraäänikuva kohdussa olevasta pojasta ja Guerra alkaa kosketella kuvaa. ”Olen niin onnellinen tavatessani Murilon… ennen kuin hän on syntynyt”, tuleva äiti sanoo kyynelten lomassa. Lähde: MetroLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa