Video: Pikkutyttö varasti isältään tuhansia dollareita – halusi ostaa ex-poikabändiläisen
Taaperolla oli aikeena ostaa suositun poikabändin ex-jäsen itselleen.
Poikabändiläiset hurmaavat monenikäisten sydämet ja myös parivuotias Jules on kokenut tämän. Suositun One Directionin ex-jäsen, soolouralle lähtenyt Zayn Malik on valloittanut Julesin sydämen niin, että pikkutyttö päätti ostaa popparin itselleen. Metron mukaan Washingtonissa asuva Jules oli varastanut isänsä kassakaapista 5 000 dollaria (noin 4 500 euroa) käteistä ja laittanut ne eväslaukkuunsa ennen lähtöä päivähoitoon. Taaperon täti Haya sotki kuitenkin suunnitelmat.Haya kirjoitti Twitterissä ensin huvituneena Julesin tempauksesta:
Ja hieman myöhemmin hän julkaisi vielä videon, jolla esittelee rahoja ja kysyy Julesilta, miksi hän varasti rahat. ”Halusin Zaynin”, tyttö tokaisee. Tätinsä nauraessa Jules toistaa aikomustaan: ”Haluan ostaa Zaynin!”Alla tädin julkaisema video, joka sisältää hieman kiroilua englanniksi:
Haya kertoi Metrolle pikkutytön olevan suuri Zayn-fani eikä ole koskaan juuri välittänyt hänen entisestä bändistään. Vaikka Julesin aikomus ostaa poppari itselleen ei onnistunut, sai hän Zaynin huomion, sillä tytön ihastus julkaisi tämän Twitterissä:
This girl is so cute :)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon