Video: Kuonollekaan lentäminen ei hidasta menoa – suloinen koira hullaantui agilitykisassa
Koira pursusi energiaa agilityradalla ja juosta viiletti pitkin rataa välillä oman mielensä mukaan.
Pienet jackrussellinterrierit ovat aktiivisia koiria ja 5-vuotias Olly on tästä hyvä esimerkki. Olly osallistui maaliskuun toisen viikonlopun aikana järjestetyn Crufts-koiranäyttelyn agilitykisaan ja pursusi energiaa sekä intoa radalla niin, että sen agilitykierroksesta julkaistusta videosta on tullut nettihitti.
Omistajansa Karen Parkerin kanssa Olly oli oman sarjansa viimeinen kilpailija ja järjesti varsinaisen viihdepläjäyksen. Innokkaan jackrussellinterrierin kilpailukierros sai lentävän lähdön, kun Olly lensi kuonolleen yhdellä esteellä, mutta se ei sen menoa hidastanut.
”Olly on totaalisen kahjo, sillä on hirveän hauskaa, rakastaa elämää ja liikuntaa”, agilitykisan selostaja tokaisee huvittuneena Ollyn juostessa rataa läpi.
Internetissä Ollyn videoon ihastuttu ja YouTubessa julkaistua videota on katsottu tätä kirjoittaessa yli kolme miljoonaa kertaa.
”Tämä on ollut mahtavaa. En voi uskoa reaktiota, jonka YouTube-video on aiheuttanut, se on ollut mahtavaa. Ollylla on ollut niin hauskaa”, Parker kertoi Cruftsin julkaisemalla toisella videolla, joka päästää katsojat tutustumaan Ollyyn hieman paremmin.
Olly hylättiin kuuden viikon ikäisenä ja sairaita, loukkaantuneita ja kodittomia eläimiä auttava Blue Cross -järjestö otti sen hoidettavaksi. Järjestön kautta Olly päätyi nykyiselle omistajalleen 10-11 viikon ikäisenä.
”Minulla on ollut se siitä asti ja Olly on nyt 5-vuotias. Se on niin hauska”, Parker kuvailee koiraansa.
Voit katsoa valloittavan Ollyn viraalin agilityvideon artikkelin yltä ja tutustua koiraan lisää katsomalla Cruftsin YouTube-kanavalta löytyvä video.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Näin vähän miehet tietävät naisen anatomiasta: ”Jos naiset koskettavat kuukautisten aikana tuoreita hedelmiä tai muuta ruokaa, ruoka mätänee nopeammin, koska…”
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Miehesi on kuultava sinulta joka kuukausi ainakin nämä 5 lausetta tai sanaa
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Koita näitä 6 salaista taktiikkaa ja saat pidettyä miehen tyytyväisenä