Vauva maistoi ensimmäisen kerran jäätelöä – ilmeikäs ja innostunut reaktio huvittaa hittivideolla
Vauvan reaktiosta kuvattu video on levinnyt sosiaalisessa mediassa.
Yhdeksän kuukauden ikäinen Blakely pääsi maistamaan ensimmäisen kerran jäätelöä ja ihastui – näin ainakin vauvan ilmeikkäästä reaktiosta voisi päätellä. Blakelyn äiti, Brittani Jernigan julkaisi tyttärensä reaktiosta lyhyen videon TikTok-sovelluksessa ja videosta on sen jälkeen tullut somehitti, jota on jaettu eri sosiaalisen median kanavissa.

Videolla Blakely maistaa hieman jäätelöä tötteröstä ja vaikuttaa heti pitävän siitä, sillä hänen ilmeensä muuttuu hulvattomalla tavalla. Blakely tarraa pienillä käsillään jäätelöön ja maistelee sitä lisää samalla, kun hänen vanhempansa purskahtavat nauruun ja koettavat saada tytön päästämään irti herkustaan.
Brittani-äiti kertoi TODAY:lle, että hän harvoin kuvaa vastaavia hetkiä.
”Aviomieheni antoi hänelle maistiaisia, joten Blakely oli selin minuun, mutta kuulin mieheni nauravan hänen ilmeille ja mieheni antoi hänen nuolaista jäätelöä. Pyysin miestäni kääntämään hänet, jotta minäkin näkisin. Nauroin ja ajattelin, minun pitäisi kuvata tämä”, äiti sanoi.
Äidin mukaan perheessä on tottu yhdeksän kuukauden ikäisen äärimmäisiin ilmeisiin.
”Hän on erittäin koominen. Hän tekee paljon hassuja ilmeitä ja on todella pomottava, joten tämä oli tyypillinen reaktio Blakelylta”, äiti kertoi.
Voit katsoa videon Blakelyn reaktiosta otsikon yläpuolelta löytyvältä, Good Morning American jakamalta videolta, kun taas Jerniganin julkaiseman alkuperäisen videon löydät sen sijaan TikTokista täällä. Videota on jaettu myös Twitterissä ja alta näet yhden siellä leviävän version tästä videosta.
Lähde: TODAY
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi