Tyytymätön mies ei todennäköisesti kerro näitä asioita – ennen kuin on jo liian myöhäistä
Näihin ajatuksiin on monen helppo samaistua.
Parisuhteessa on helppo ajautua tilanteeseen, jossa toinen vetäytyy hiljalleen omaan kuoreen. Arki saattaa rullata normaalin tapaan, mutta silti jokin tuntuu erilaiselta. Kenties puhe vähenee, ja ennen kuin huomaakaan, yhteys on hiipunut. Usein miehet eivät osaa tai uskalla kertoa, mikä heitä painaa – eivät siksi, etteivät välittäisi, vaan koska pelkäävät väärinymmärrystä tai riitaa.
Ymmärrettävästi, kun sanat jäävät sanomatta, pienetkin asiat alkavat paisumaan omassa päässä suuriksi. Lopulta tyytymättömyys alkaa näkyä eleissä, äänensävyssä ja katseessa, eli kaikessa muussa paitsi sanoissa. Tässä vaiheessa onkin jo vaikeampi löytää tietä takaisin.
Alla olemme listanneet Your Tangon artikkeliin pohjautuen 20 asiaa, jotka nousevat usein esiin, kun puhutaan miesten tyytymättömyydestä parisuhteessa.

20 asiaa, joita mies ei välttämättä uskalla sanoa ääneen
- Kotona haluaisin tuntea oloni tervetulleeksi ja arvostetuksi.
- Toivoisin, että voisimme luottaa toisiimme ja olla toistemme tukena.
- Kaipaan mahdollisuutta puhua ilman, että jokaisesta keskustelusta syntyy riita.
- Olisi mukavaa, jos vierellä herääminen tuntuisi edelleen hyvältä.
- Haluaisin, että minua kuunnellaan aidosti.
- Kaipaan tunnetta, että tekemäni asiat huomataan ja niitä arvostetaan.
- On tärkeää tuntea itsensä toivotuksi ja merkitykselliseksi.
- Sekä fyysinen että henkinen läheisyys merkitsee paljon.
- Kaipaisin arkeen joskus spontaanisuutta ja pientä vaihtelua.
- Haluaisin voida olla oma itseni ilman jatkuvaa varomista.
- Olisi helpottavaa tietää, mitä toinen tarvitsee – ja saada mahdollisuus vastata siihen.
- Toivoisin, että voisimme puhua tarpeistamme ilman pelkoa tai syyllisyyttä.
- Haluaisin, että olemme tiimi, emme vastapuolet.
- Tarvitsen uskoa siihen, että minuun luotetaan, vaikka en aina onnistu.
- Olisi tärkeää, että rooliani isänä arvostetaan.
- Kaipaan syvempiä keskusteluja ja mahdollisuutta olla haavoittuvainen.
- Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa kasvaa ihmisenä – ilman ylianalysointia.
- Toivoisin, että välittämistä osoitetaan molemmin puolin.
- Haluaisin, että arki tuntuisi kevyemmältä ja turvallisemmalta.
- Olisi kiva, jos vaikeistaki nasioista pystyisi puhumaan suoraan ja sovussa.
Moni näistä ajatuksista on yksinkertainen, mutta niiden ääneen sanominen voi silti olla osalle vaikeaa.
Kunpa jokainen näistä kohdista toteutuisi jokaisessa parisuhteessa.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Pesukone ei ole aina paras vaihtoehto farkuille – tämä oudolta kuulostava tapa on harkinnan arvoinen
- Ajatteletko eri tavalla kuin muut? Nämä harrastukset ovat siihen usein yhteydessä
- Muutamat asiat paljastavat heti kaikille, että elämäsi on todellisuudessa täyttä kaaosta
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Entä jos oletkin itse se narsisti? 8 merkkiä, jotka kannattaa kohdata rehellisesti
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi