Tutkimus paljastaa: Tällaisen lemmikin omistavat miehet pettävät todennäköisimmin kumppaniaan
Uskottomuus ja taipumus pettää voivat tulla ilmi monin tavoin.
Pettäjän tunnistamiseksi on listattu monia merkkejä ja nyt niiden joukkoon voidaan lisätä taas yksi, kenties yllättäväkin tekijä. Tuoreen tutkimuksen mukaan miehen lemmikki voi paljastaa, kuinka altis hän on pettämään, kertoo Yahoo!Life.
Lemmikkisivusto Moggy or Doggyn teettämästä kyselytutkimuksesta selvisi, että on kaksi lemmikkiä, joita omistavat miehet päätyvät todennäköisimmin vieraaseen sänkyyn kumppaninsa selän takana. Nämä kaksi lemmikkiä ovat kani ja hamsteri.
Tutkimuksen mukaan kaks kolmesta (64%) kanin omistavasta miehestä myönsi, että hänellä on ollut ainakin yksi salasuhde. Tutkimukseen osallistui 2 991 sinkkua heteromiestä.
Toiseksi todennäköisimmin pettävät hamsterin omistavat miehet. Näistä miehistä 53 prosenttia myönsi tutkimuksessa, että hänellä on ollut salasuhde.
Uskollisimpia lemmikinomistajia ovat sen sijaan koiran omistavat miehet, joista 30 prosentilla oli ollut salasuhde. Kaikista epätodennäköisimmin pettävät kuitenkin miehet, joilla ei ole lemmikkiä ollenkaan, sillä vain 29 prosenttia heistä myönsi pettäneensä kumppaniaan.
Alla kyselytutkimuksen tulokset listamuodossa kokonaisuudessaan.
- kani 64 %
- hamsteri 53 %
- kala 46 %
- kissa 43 %
- hevonen 43 %
- matelija 40 %
- lintu 35 %
- koira 30 %
- ei lemmikkiä 29 %
Kerroimme aiemmin pettäjien yhteisistä piirteistä niin naisten kuin miesten osalta. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: Yahoo!Life
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?