Tuhat muusikkoa soitti David Bowien hittiä yhdessä – näin mahtavalta se kuulostaa
Rebel Rebel raikuu upeasti stadionilla kansainvälisen bändin avulla.
Rockin’1000 kutsuu itseään maailman isoimmaksi rockbändiksi ja aiheesta – siinä kun on tuhat muusikkoa mukana. Rockin’1000 sai alkunsa, kun kesällä 2015 tuhat muusikkoa kokoontui Italiassa yhteen soittamaan Foo Fightersin Learn to Fly -hittiä saadakseen bändin keikalle Cesenan kaupunkiin.
Tempaisusta kuvatusta videosta tuli jättihitti netissä, keräten yli 32 miljoonaa katselua ja se myös saavutti sen, mitä sillä haettiin: myöhemmin vuoden 2015 aikana Foo Fighters soitti keikan Cesenassa.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt jättibändille, ja heinäkuun lopulla Rockin’1000 onkin järjestänyt That’s Live -konsertin Cesenassa stadionilla, missä tuhat muusikkoa soitti yhtä aikaa kappaleita, jotka ovat tehneet rockhistoriaa.
Yksi näistä soitetuista kappaleista oli tammikuussa kuolleen David Bowien Rebel Rebel -hitti. Rockin’1000:n elokuun 1. päivänä julkaisemalla videolla tuhat muusikkoa eri maista soittaa sitä yhtä aikaa ja se kuulostaa kerrassaan mahtavalta.
Voit katsoa videon jutun yltä ja kerro sen jälkeen kommenteissa, mitä pidit.
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty