Tee puolisosi kanssa yhteisiä uudenvuodenlupauksia – nämä ehditte vielä lupaamaan
Vaikka vuosi 2022 on jo käynnistynyt muutama päivä sitten, vielä ehtii tekemään uudenvuodenlupauksia.
Tässä olisi hyvä idea uudenvuodenlupauksille, joita voi tehdä yhdessä oman kumppanin kanssa. Näitä alla olevia voi tehdä yksinkin, mutta ehkä ne onnistuvat paremmin, kun niitä tekee yhdessä oman rakkaan kanssa.
1. Alkakaa syömään terveellisemmin
Ruokaa on mukava valmistaa yhdessä. Kokeilkaa uusia terveellisiä reseptejä. Vaikka katsoisitte yhdessä sohvalla elokuvaa, ei silloin ole pakko syödä mitään epäterveellistä. Keksikää mitä terveellistä voisitte silloin napostella.
2. Harrastakaa yhdessä liikuntaa
Treenaaminen on mukavaa, kun saa samalla seuraa. Auttakaa toisianne saavuttamaan omat treenitavoitteet.
3. Pitäkää yhdessä hauskaa
Jos elämässä on paljon stressiä, voi olla vaikea pitää välillä hauskaa. Työ ei ole ainakaan tekosyy sille, että ei ehdi pitää hauskaa. Leikkikää yhdessä vaikkapa tyynysotaa tai jotain muuta, joka saa teidät nauramaan.
4. Tehkää vapaaehtoistyötä yhdessä
Hyväntekeväisyyttä voi tehdä monella eri tavalla. Aloittakaa tekemään sitä yhdessä. Saatte samalla olla enemmän toistenne seurassa. Samalla kun teette hyvää muille, se voi tehdä hyvää myös suhteellenne.
5. Varatkaa enemmän aikaa seksille
Työ- ja muut kiireet voivat viedä aikaa seksin harrastamiselta. Sille kannattaisi varata aikaa, koska se tekee hyvää suhteelle, terveydelle sekä mielialalle.
6. Käyttäkää vähemmän älylaitteita
Tekin taidatte käyttää ihan liikaa älylaitteita. Vähentäkää kumpikin niiden käyttöä ja tehkää sen sijaan yhdessä jotain mukavaa.
7. Lopettakaa yhdessä jokin huono tapa
Onko teillä kummallakin jotain samoja huonoja tapoja. Ehkä saatte lopetettua ne helpommin, kun teette sen kumpikin. Jos juotte liian paljon alkoholia, on sitä helpompi vähentää, kun toinenkin tekee sen. Silloin toisen ei ainakaan tarvitse katsoa vierestä, kun toinen juo alkoholia.
Toivottavasti tässä oli teille ainakin yksi hyvä idea uudenvuodenlupaukseksi!
Lähde: Stay at Home Mum
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vanhempi, näistä asioista on turha potea syyllisyyttä
- Eronneen miehen tapailu ei ole aina yksinkertaista – vältä nämä sudenkuopat
- Tutkimus paljastaa: himot voivat herätä hyvinkin erikoisista syistä
- Nukutko liian kevyesti? Nämä 6 merkkiä paljastavat sen
- 6 hyvin arkista asiaa, jotka voivat lopulta johtaa eroon
- Tämä laite saattaa kolminkertaistaa sähkölaskusi – löytyykö se sinulta?
- Koetko olosi väsyneeksi näin keväällä? Tästä se johtuu
- Sokeri vai makeutusaine – kumpi on oikeasti parempi valinta?
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä