Tätä vaatetta et saisi asiantuntijan mukaan enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias
Kun vanhenet, sinun tulisi lopettaa tämän vaatekappaleen käyttäminen.
Ei ole mikään salaisuus, että kun vanhenet, myös makusi tyylitajusi muuttuu. On tietysti tärkeää näyttää edelleen omalta itseltään ja harva muuttaakaan tyyliään nollasta sataan iän myötä. Moni ottaa kuitenkin ikääntymisen huomioon pukeutumisessaan, mikä on sinänsä luonnollinen asia. Harva seniori käyttää enää bändipaitoja ja narutoppeja, vaikka olisi niistä nuorempana pitänytkin.
Asiantuntija kuitenkin suosittelee erään vaatteen käytön lopettamista, kun ikää tulee mittariin 50 vuotta. Tämä saattaa kuulostaa monesta yllättävältä, mutta pukeutumisen asiantuntijat suosittelevat, että siivoat vaatekaapistasi farkut pois, kun täytät 50 vuotta.
Farkut ja t-paita ovat ehkä olleet vaatekaappisi kivijalka nuorempana, mutta nyt ne eivät välttämättä enää sovi vartalotyypillesi. Varsinkin revityt tai hyvin kulutetut farkut eivät vanhempana enää ole kovin imarteleva valinta.
Erityisen huono idea kypsemmässä iässä on säilyttää vaatteita, jotka ehkä joskus vielä saattaisivat mahtua. Tällaisia vaatekappaleita on turha säilyttää kaapissa viemässä tilaa, sillä ne saattavat huonontaa itsetuntoa ja omaa minä-kuvaa.
Vanhentuessa on tärkeää hyväksyä oman kehon muutokset ja ymmärtää, että kaiken, mikä ennen sopi ja näytti hyvältä, ei enää tarvitse sopia omalle vartalolle. Jos sinulla on siistit ja hyvin istuvat farkut, joissa tunnet olosi itsevarmaksi, voit toki jatkaa niiden käyttämistä, vaikka olisitkin jo yli 50-vuotias. Älä kuitenkaan takerru väkisin vaatteisiin, joita olet nuorempana käyttänyt, jos et enää tunne oloasi hyväksi, eivätkä vaatteet yksinkertaisesti enää imartele kypsempään ikään ehtinyttä kehoasi.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Anderson Guerra, Pexels
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 9 hulvatonta yhtäläisyyttä lasten ja poliitikkojen välillä
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon