Tässäkö ratkaisu kasvomaskien aiheuttamiin moniin ongelmiin?
Kasvomaskeja tuotetaan nyt huimaa vauhtia. Niitä ommellaan itse, mutta myös kaupoista voi ostaa siitä monenlaisia versioita.
Kaikissa versiossa tuntuu olevan monenlaisia ongelmia. Viime aikoina on uutisoitu esimerkiksi, kuinka meikki meinaa tahrata kasvomaskin ja kasvoille tulee helposti finnejä ja muita iho-ongelmia. Näihin ongelmiin on nyt ehkä löytynyt yksi kätevä ratkaisu, jonka Verywell Health -sivusto esittelee.
Kyseessä on jonkinlainen tuki, joka asetetaan kasvomaskin sisälle kasvojen eteen. Tätä on ehditty jo testaamaan, ja käyttäjät ovat raportoineet, että sen avulla meikki tuntuu pysyvän paremmin kasvoilla eikä iho-ongelmia ole syntynyt.
Tätä pitää tutkia vielä lisää, mutta tällainen tukikiinnike voisi olla hyvä ratkaisu kasvomaskien aiheuttamiin ongelmiin. Kasvomaskin pitäminen kasvoillakin voi tuntua mukavammalta, kun sen saa tämän avulla aseteltua kasvoille tukevammin eikä kasvomaski osu suoraan kasvoille.
Vaikka kasvomaskin käyttö olisi tällä tavalla helpompaa monella eri tavalla, sitä ei ole vielä tutkittu, että toimiiko kasvomaski yhtä tehokkaasti estäen koronaviruksen leviämisen, kuten se tekee ilman tätä tukiosaa.
Lähde: Verywell Health
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin