Tässä ovat vuonna 2021 viraalihiteiksi nousseet ruokaohjeet – yksi niistä tulee Suomesta
Tutkimuksen mukaan monet muuttavat ruoanlaittotottumuksiaan sosiaalisessa mediassa näkemiensä ruuanlaittoon liittyvien ohjeiden perusteella.
Mutta mikä saa erilaiset ruoanlaittotrendit leviämään? On olemassa tietysti useita tekijöitä, mutta yleisin syy liittyy ruuanlaiton helppouteen. Myös sillä on vaikutusta, kuinka helposti ohjeissa olevat ainekset ovat hankittavissa eivätkä ne ole mitenkään pelottavia. Sekin on huomattu, että esimerkiksi kanaa sisältävät ohjeet eivät tule kovin helposti suosituiksi, koska ne eivät kiinnosta heitä, jotka eivät syö lihaa. Se näkyy myös vuonna 2021 viraalihiteiksi nousseissa ruokaohjeissa.
Vuoden 2021 hittiruuat, joiden ohjeita jaettiin kiivaasti sosiaalisessa mediassa
Uunissa paistettava fetapaistos
Kun suomalainen ruokabloggaaja Jenni Häyrinen julkaisi TikTok-palvelussa tästä ruoasta videon, niin ihmiset ympäri maailmaa hullaantuivat siihen. Kyseessä on uunissa paistettava feta-tomaattipaistos, jota syödään pastan kera.
Tortilla hack, jossa täytteenä voi olla lähes mitä tahansa
Tässä on kyseessä herkullinen wrap/quesadilla, jossa voidaan käyttää periaatteessa loputtomia makuyhdistelmiä. Tätä herkkua on helppo syödä. Sen ideana on se, että tortillaan tehdä viilto keskeltä ulkoreunaan asti. Sen jälkeen tortilla täytetään siten, että siinä ajatellaan olevan neljä yhtä suurta ympyrän sektoria. Kun kaikki sektorit on täytetty, tortilla taitellaan kolmioksi ja paistetaan pannulla.
Luonnon murot
Tähän luonnon muroiksi kutsuttuun herkkuun tarvitaan granaattiomenan siemeniä, karhunvatukoita, mansikoita ja mustikoita, joiden päälle kaadetaan vielä kookosvettä.
Pestomunat
Tämäkin ohje on todella yksinkertainen ja helppo. Sen idea on se, että munien valmistamisessa käytetään rasvan sijaan pestoa. Kun esimerkiksi paistaa munakokkelia peston seassa, voi sen laittaa sen jälkeen paahtoleivän päälle ja lisätä vielä Ricotta-juustoa, avokadoa, hunajaa ja chilijauhetta.
Pakastettu hunajahyytelö
Tämä on vuoden 2021 viraalihiteiksi nousseista ruokaohjeista helpoin. Siinä pistetään hunaja pakkaseen. Hunaja ei jäädy siellä kokonaan, vaan siitä tulee siellä ihanaa hyytelöä. Tällä kylmällä herkulla voi herkutella vaikkapa kuumana kesäpäivänä, joita tässä vielä tovin odotella.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä