Tämän vuoksi miehet haluavat nuorempia naisia – syy ei ole se, mitä luulet

Miesten viehtymys nuoriin naisiin ei liitykään aina ulkonäköön.
On melko yleistä, että vanhemmilla miehillä on käsipuolessaan nuorempia naisia. Yleisesti on tietenkin oletettu, että tämä johtuu pääasiassa nuorempien naisten ulkonäöstä. Ei ole kovin kaukaa haettua olettaa, että terhakkaammat rinnat, pitkät kiiltävät hiukset ja kimmoisa iho vetoavat voimakkaasti miehiin.
Tätä on yleensä selitetty myös evoluution näkökulmasta, sillä edellä mainitut ominaisuudet viestittävät miehelle alitajuisesti, että nainen on kykeneväinen lisääntymään ja sen lisäksi saamaan mahdollisimman terveittä jälkikasvua.
Nyt on kuitenkin esitetty myös kilpaileva teoria, jonka mukaan miehet pitävät nuoremmista naisista sen vuoksi, että heidän mielipiteensä eivät vielä ole täysin muovautuneet ja he kokevat vanhemman miehen olevan asioista oikeassa. Mies ikään kuin hakee nuoremmalta naiselta ihailua osakseen.
Suomessa on tehty asiaan liittyen myös erittäin mielenkiintoinen tutkimus, joka osoittaa, että taustalla on monimutkaisempia asioita. Tutkimus muun muassa osoittaa, että maissa, joissa sukupuolet ovat mahdollisimman tasa-arvoisia keskenään, pariskuntien ikäerot ovat pienemmät.
Oli syy mikä hyvänsä, yleismaailmallista silti on, että miehet yleensä valitsevat itselleen itseään nuorempia kumppaneita.
Kumpaan sinä uskot enemmän? Siihen, että mies haluaa lisääntymiskykyisen kumppanin, vai naisen, joka ihailee häntä?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Health Digest

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta